Helena Seppälä:Tämä on Minun lauluni

Helena Seppälä:Tämä on Minun lauluni (Reuna Kustannus)

Kaunis runokirja, herkkä kansi, miellyttävä formaatti; kirja istuu hyvin käteen ja sivelenkin sen pintaa pitkään, ennen kuin uskallan avata. Viivyttely johtuu siitä, että runot ovat yleensä kovinkin henkilökohtaisia ja sanoiksi puetut säkeet saattavat kätkeä sisäänsä paljon tuskaa. Kirjoitin viime vuoden puolella blogiini arvion Kaisa Kurjen runokokoelmasta Herätetty yö, pahan prinsessan päiväkirja. Lukukokemus oli sanoisinko järisyttävä, meni unet viikoiksi.

Ja kun vihdoin avaan tämän Helena Seppälän runokokoelman, huokaisen helpotuksesta.

Aivan alkulehdillä runoilija kertoo omaavansa lukihäiriön ja voin vain arvailla, miten niin paljon tuskaisempaa on kirjoittaa, kun kirjaimet, tavut ja lauseet eivät asetu sinne minne niiden pitäisi.

Haluan rohkaista jokaista tekemään jotakin, missä on sydän mukana.

Helena Seppälä asuu Orivedellä ja olen siitä hänelle hieman kateellinen, vaikkakin tietenkin onnellinen hänen puolestaan. Vietin kerran Oriveden opistossa yhden ilmaisen viikon Mestarikurssilla ja tunsin sen hurmoksen ja flown ja miten sitä nyt voisikaan ilmaista, mikä vallitsi niin opistolla kuin ympäristössäkin. Helena Seppälä kuuluu mm. harrastajakirjoittajaryhmään ja runonlausuntaryhmään ja olen varma, että näissä ryhmissä jos missä runoilija on omiensa parissa ja saa sparrausapua.

Joistakin runoista paistaa yksinäisyys ja kanssakulkijoiden välinpitämättömyys.

Joutsenet lähtivät,

kaikki yhdessä.

Minä olen niin avuton

ja jäin tyhjään maahan.

Ei hän ollut avuton, hän ei vain jaksanut lähteä lentoon, eikä kukaan häntä auttanut. Tämä runo itketti, ehkä se avasi jotakin omassa sisimmässäni.

Ihailen Seppälän tapaa ilmaista suuria ajatuksia. Jotkut runot muistuttavat haikuja.

Hiljaisin ystäväsi

saattaa ajatella

sinua eniten.

Kirjan lopussa on opas runojen lukijalle ja esittäjälle. Mielenkiintoista. Luen muutaman runon ääneen ohjeen mukaan istuallani, sitten seisaallani. Uskomatonta. Kun luin runoja seisaallani, tuli niihin luentomainen ilmaisutapa, jotenkin julistava. Koska seisova runonlausuja lausuu yleensä isommalle kuulijakunnalle, pitää artikuloida selkeästi että viimeisetkin kuulevat J.

Tähän runokirjaan palaan varmasti usein, se on helppo ottaa mukaan, sen kansi on kaunis ja tiedän, että kun otan sen esiin, muutkin haluavat sen nähdä. Oikea helmi valtaisaan kirjakokoelmaani. Kiitos Helena!