Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia
Bazar, 2018
(Les gens heureux lisent et boivent du café)
Hieman epäröin tarttua tähän kirjaan, en tiedä
miksi. Mutta ehkä se, että Onnelliset- kahvila sijaitsee Pariisissa, sai minut tietenkin koukkuun. Kirjan kannessa kaunis nuori nainen katselee kaukaisuuteen.
Ilmiselvästi hän on kahvilassa lukemassa kirjaa ja näyttää elämäänsä
tyytyväiseltä. Kirjan tie on kuin suoraan sadusta. Omakustanne, josta
ranskalainen kustantaja kiinnostui ja nosti sen tietoisuuteen julkaisemalla sen
omilla listoillaan. Useat kirjabloggaajat kiinnostuivat myös kirjasta ja näin
tie tähtiin oli valmis.
Raskaiden ja surullistenkin dekkareiden jälkeen
oli oikeastaan ihanaa lukea tekstiä, jossa ketään ei kiduteta, ketään ei uhata
tai pelotella, ketään ei tarvitse paeta. Mannaa sielulle, sanoisin. Joku muu
sanoisi ehkä, että kevyttä chick littiä. So what! Teksti soljuu eteenpäin
melkoisella jännitteellä, vaikka mitään kovin ”suurta” ei tapahdukaan. Diane ja
ystävänsä Felix pitävät Onnelliset kahvilaa Pariisissa, paitsi että Diane ei
ole käynyt koko lafkassa aikoihin. Diane pakenee menneisyyttään, hänen
henkilökohtainen tragediansa ajaa hänet Irlannin kaukaiseen kolkkaan, hän
haluaa muuttaa pois raskaiden muistojen täyttämästä kodista ja saada etäisyyttä
kahvilaan.
Pienestä Irlannin Mulrannyn kylästä hän vuokraa
pienen mökin, jonne hautautuu päiväkausiksi käymättä edes ulkona. Ryyppää ja
sauhuttelee sen minkä kerkiää, eikä jaksa huolehtia ulkonäöstään. Naapurimökki
on tyhjänä, mutta Dianelle selviää, että siinä asuu vuokranantajansa
veljenpoika Edward. Molemmat kauhistuvat ajatuksesta, että ovat toistensa
naapureita. Erakkomaisen Edwardin koira sulattaa Dianen sydämen ja hän saakin
usein huolehtia siitä, kun Edward on valokuvausmatkoillaan. Mutta kemiat eivät
meinaa pelata. Diane ryyppää kylän pubissa ja Edward kuskaa hänet mökkiinsä.
Pikkuhiljaa tilanne alkaa muuttua ja molemmat huomaavat olevansa kiinnostuneita
toisistaan romanttisessa mielessä. Kunnes Edwardin ex-naisystävä tupsahtaa sekoittamaan
pakkaa.
Nautin tästä kirjasta talvi-iltana viltin alla
suklaarasia vieressä. Olenko se tosiaan minä, asiallinen ja noin yleisesti
ottaen melko virallisen oloinen J. Selkeää tekstiä, paljon dialogeja. Tarina jäi hieman pinnalliseksi ja kirjan lopusta päättelin, että jatkoa seuraa. Mutta
… On ihan pakko saada tietää, mitä Dianelle ja Edwardille tapahtuu. Koska juttu
ei voi loppua näin. Ei vain voi!
