Flunssan takia en päässyt
Helsingin kirjamessuille, mutta aina ei voi voittaa. Tutkailin omaa
kirjastoani, yritin laittaa kirjoja edes jonkinlaiseen järjestykseen; genret,
kotimaiset, ulkomaiset, vieraskieliset jne. Työ on kesken, on ollut oikeastaan
aina. Mitään ei tahdo löytyä. Ja kun tulen aktikvariaattireissuilta tai
kirpputoreilta (tai roskakatoksesta, ihan totta! parhaat löydöt sanoisin ja
ilmaiseksi!) muistan jo eteisessä, että mullahan on jo tämä kirja – jossakin.
Syksy on ihanaa aikaa lukemiselle.
Mutta niin on kesäkin, riippukeinussa tai puutarhassa. Kuin myös talvi, viltin
alla kynttilänvalossa. No, lukea voi aina ja kaikkialla. Luin juuri jostakin,
että lukevat ihmiset ovat onnellisempia kuin ei-lukevat. Mietin tätä ja tulin
siihen tulokseen, että kirja on kuin matka, voit irrottautua tutusta elämästä
ja käydä jossakin muualla, elää vähän aikaa jonkun toisen elämää. Virkistävää,
eikö totta. Minä olen tällä viikolla ”viettänyt aikaani” Sevenneillä Etelä-Ranskassa
Massiesin linnassa eli olen lukenut seuraavan kirjan:
Anneli
Vainio: Kastanjavuorten kylä (Kirjapaja
v. 2011)
Kastanjavuorten kylä vie nojatuolimatkalle vehreään ja vuoristoiseen
Etelä-Ranskaan, jossa ränsistyneestä linnasta on kahdeksassa vuodessa
remontoitu viihtyisä koti. Elämä on täynnä yllätyksiä, niin linnan remontin
kuin kylän väenkin suhteen.
Lääkäri Anneli Vainio tapasi elämänsä miehen,
kanadalaisen Robertin, aikoinaan Brysselissä. Heidän yhteinen matkansa vei
Etelä-Ranskan jokilaaksoon, josta kodiksi löytyy vanha rapistunut kartano.
Päivät täyttyvät remontoimisesta, uusista ystävistä, ranskalaisesta ruuasta,
puutarhatöistä, pitkistä kävelyistä vuoristossa. Vaikka arki välillä
koetteleekin, elämä kylässä on täyteläistä ja värikästä, se maistuu, tuntuu ja
tuoksuu.
Lempielokuvani on Toscanan auringon alla, jossa
eronnut amerikkalainen nainen matkustaa Italiaan ja ostaa talorähjän, jota
alkaa remontoida. Mietin usein, miksi minua kiehtoo sekä tällaiset elokuvat
että kirjat. Normaali ihminenhän ei tällaiseen ryhdy, vai ryhtyykö?
Remontoimaan romutaloa (= remontoijan unelma), koska haluaa – no se ei ole
vielä meikäläiselle selvinnyt. Masokismia? Itse mietin mökillä ollessani,
maalaisinko eteisen vai tapetoisinko makuukamarit. Asiaa pähkäiltyäni tulen
siihen tulokseen, että miksi? Ei niissä vanhoissa ole mitään vikaa. Eivät ne
kyllä täytä läheskään sisustuslehtien kriteereitä, mutta mitä väliä? Elämässä
on muutakin.
Kuitenkin ihailen suuresti tällaisia talojen ja
linnojen remontoijia. Kyllä se vaatii todella paljon tahtoa ja kunnon vision ja
tietysti rahaa. Mutta rahaa on pankit pullollaan, sanoi pappani aina, raha ei
ole ongelma. Tehdään suunnitelma, aikataulut, budjetit sun muut, siinä se on.
Ja sitten sitoudutaan vuosiksi. Välillä tulee varmasti uskon puute, mutta sehän
on normaalia kaikissa ihmisen touhuissa.
Päiväkirjamainen prosessikuvaus eri työvaiheista oli
kiinnostavaa luettavaa. Jokaikisen tiilen ja hirren käsittely ja asentaminen
oli kuvattu uskomattoman pikkutarkasti. Ranskalaisen kyläyhteisön lämmin ja
ihmisläheinen arkielämän kuvaus oli myös maukasta. Arki muodostui rutiineista,
joita noudatettiin tarkasti. Esim. patongit (une baguette) haettiin joka aamu
klo 7.30 leipomosta. Kirja viliseekin ranskankielistä ruokasanastoa ja toimii
vaikka oppaana ranskalaiseen keittiöön. Lukuisat ihanat reseptit on harmi kyllä
upotettu tekstiin, ne olisi voinut laittaa kirjan loppuun. Nyt ne pitää kaivaa
esiin kirjan sivuilta.
Mutta eräs todella mielenkiintoinen juttu kirjassa
oli, se liittyy jauhoihin ja leipomiseen. Ranskassa on edelleen kielletty
täysjyväruis. Syy tähän löytyy vuoden 1951 tapahtumista Pont-Saint-Esprit`n
kylässä, jossa sadat ihmiset sairastuivat, kymmenkunta kuoli ja 50 joutui
mielisairaalaan. Syyksi arvioitiin rukiinjyvissä asustava loissieni Claviseps purpurea. Sieni aiheuttaa
levottomuutta, vapinaa, kouristuksia, hallusinaatioita jne., hengityselimet
lamaantuvat ja kuolema on lähellä. Tämän olemme varmaankin kuulleet moneen
kertaan ja nähneet asiasta dokumentteja. Torajyvästä kehittiin lääkkeitä, mm. Leiras
1950-luvulla ergotamiinia, joka on mm. migreenilääke.
Torajyvää ja yhtä ainoaa leipomoa syytettiin, mutta
joku teki tarkempia tutkimuksia asian ympärillä ja tuli siihen tulokseen, että
syyllinen on CIA, jonka edustajia majaili kylässä juuri turman aikoihin. Kaksi
entistä agenttia antoivat haastattelun, jossa vahvistivat asian – kyseessä oli
CIA:n salainen koe, LSD:tä pudotettiin lentokoneesta kylän pelloille, vilja saastui
ja kulkeutui ihmisten elimistöön. Ja tämän takia, 60 vuotta myöhemmin,
ranskalaiset mussuttavat edelleen patonkia ja ranskanleipää!
Nautin tästä kirjasta. Se oli kirjoitettu lämpimällä
ja ihmisläheisellä otteella ihmisten erilaisuutta ja paikallisia tapoja kunnioittaen. (Tosin puutarhanhoidon ja istuttamisen yksityiskohtainen kuvaus tuntui hieman puuduttavalta, mutta Vainio on varmasti ihan oikea viherpeukalo!)
Ja
tässä oikeaoppisen ranskalaisen patongin ohje, s´il vous plait:
2,5 dl haaleaa vettä
1 rkl kuivahiivaa
350 g vehnäjauhoja
hyppysellinen sokeria
1 tl suolaa
Vesi,
hiiva ja puolet jauhoista sekoitetaan ja annetaan seistä viitisen minuuttia.
Sitten lisätään suola, sokeri ja loput jauhoista tiiviiksi massaksi.Taikinaa
alustetaan n. 10 minuuttia, sitten nostatetaan liinan alla n. 1 tunti. Sitten
se vaivataan uudestaan ja annetaan nousta vielä 1 tunti. Ja sitten muotoillaan
pitkulaisia patonkeja, jotka paistetaan 250 asteen uunissa kunnes kuori on
kullanruskea. Taikinan voi myös kaulita ja rullata kuin kääretortun, muista
sulkea päät niin ettei patonki ala uunissa purkaantua.
Itse
en käytä sokeria ja lisään taikinaan pari ruokalusikallista oliiviöljyä. Lisäksi
heitän vielä lasillisen vettä uunin alaosaan paistamisen puolessavälissä, kuori
rapeutuu entisestään.
Teatteria
Perjantai-iltana
on sitten vuorossa musikaali Myrskyluodon Maija Lahden kaupunginteatterissa,
siitä sitten seuraavalla kerralla.
930-luvulla
torajyvästä opittiin li suosittu lääke muun muassa migreeniin, hermostollisiin
vaivoihin ja masennukseen.