torstai 14. syyskuuta 2017

Taina Haahti: Kaikki mitä tiedät huomisesta

Taina Haahti (s.1960): Kaikki mitä tiedät huomisesta (Siltala 2011, 2. painos)

Helen ja Martti Partolan 30-vuotinen avioliitto vetelee viimeisiään. Martti on löytänyt parikymmentä vuotta nuoremman naisen. Kliseinen alku, mutta kiinnostukseni heräsi osittain siksi, että olen itse kokenut pitkän avioliiton päättymisen.

Romaanissa on monta näyttämöä. Pitkän liiton viimeiset hengenvedot, eron jälkeinen elämä Helenin kannalta ja ja Helenin kiinteät ystävyyssuhteet Irmaan ja Annikaan sekä Helenin rakkaussuhde itseään puolta nuorempaan Mikaeliin.

Partolat viettävät huikeaa ja kadehdittavaa jet-set –elämää, josta ei puutu mitään. Asunto West Endissä, huvila meren rannalla jne. Illanistujaisia ja edustuspäivällisiä. Helen viettää ystäviensä kanssa ravintolailtaa ja huomio kiinnittyy komeaan nuoreen mieheen. Otaksun, että muutos Helenissä alkoi juuri tuosta pienestä huomiosta, ehkä hän tajusi kaipaavansa jotakin muuta kuin yhdentekevää ja tyhjää seurapiirirouvan elämää.

Vähitellen avataan tarinaa ja mennään pintaa syvemmälle. Helenin ja Martin toinen pojista on syntynyt vammaisena ja kuollut muutama vuosi aikaisemmin. Martti ei koskaan pystynyt rakastamaan poikaa eikä pojan kuolema liikuta häntä mitenkään.

Helen romahtaa, kun Martti muuttaa pois. Ei hyvästejä, kiitoksista puhumattakaan. Helen tarttuu pulloon vähän liiankin usein ja masentuu. Onneksi on nämä ihanat ystävättäret, jotka vetävät Heleniä takaisin normaaliin elämään. Katkeruus, suru ja kostonhimo valtaavat kuitenkin Helenin mielen. Kun jäät yksin kuin nalli kalliolle, teet usein ajattelemattomiakin juttuja ja ryntäilet sinne tänne kuin viimeistä päivää. Niin tuttua.

Omaisuutta Helenillä on niukasti, hieman sijoituksia ja pieni yksiö Kalliossa. Martti on sitä mieltä, että Helen saa lähteä tyhjin käsin, hän käy jopa numeroimassa kaikki talon tavarat. Helen varastaa kodistaan yhden arvotauluista.

Loppua kohti tarina tiivistyy ja jännityskerroin nousee huippuunsa. Nämä kohtaukset oli todella taitavasti toteutettu ja lukija johdetaan tahallaan harhaan.Teksti on mukaansa tempaavaa ja sujuvaa, kielikuvat herkullisia. Vaikka tarina on traaginen, siinä on myös koomisia elementtejä. Naisten välistä ystävyyttä on kuvattu herkullisesti. Ja loppu on niin huikea, että melkein huuda: Helen mieti, tee nyt oikea ratkaisu! Ratkaisu, johon Helen päätyy … no lukekaa. ja varsinkin miehet, suosittelen tätä kirjaa myös teille, tiedätte mitä naisten päässä liikkuu.

Kirjan opetus: aina pitäisi olla varasuunnitelma, koska you never know!

Tämän kirjoitin Bagnoregiossa Italiassa. Välillä on vaikea keskittyä, kun mittari näyttää 26 astetta, uima-allas odottaa ja ympärillä mahtava luonto oliivipuineen ja viiniköynnöksineen. Mutta tämä on nyt tässä. Seuraavaksi mutteripannukahvit! 





lauantai 2. syyskuuta 2017

Ian McEvan/Rannalla

Ian McEwan (s. 1948): Rannalla ( Otava 2007)


Taitaa olla nyt neljäs Ian McEwanin romaani, josta kirjoitan, vaikka Sementtipuutarhan jälkeen vannoin, etten enää ikinä lue yhtäkään McEwanin kirjaa. Mutta jotakin näissä on, ne koukuttavat eikä koskaan tiedä, mihin tarina johtaa, tai mikä oli syy ja seuraus tapahtumien kulkuun.


Rannalla sijoittuu 60-luvun Englantiin. Florence ja Edward, ovat menneet naimisiin ja vuokraavat rannikolta hotellihuoneen hääyötään varten. Kauan odotettu tapahtuma, rakastelu ensimmäistä kertaa, on kuitenkin katastrofi.  Edward on jo vuoden verran kärvistellyt erektionsa kanssa ja kun odotettu hääyö vihdoin viimein on totta, mies laukeaa ennen aikojaan ja saa Florencen inhon ja kauhun valtaan. Florence pakenee rannalle. Edward seuraa häntä ja haukkuu suut silmät täyteen ja nimittelee Florencea mm. frigidiksi. He kuitenkin keskustelevat asiasta – Florence jopa ehdottaa Edwardille, että tämä voisi käydä vieraissa.

Se, miksi kaikki meni pieleen, jää jonkin verran arvoitukseksi. Pari vaivihkaista lausetta keskellä kirjaa antaa lukijan kuitenkin ymmärtää, että Florencelle on lapsuuteen liittyvä trauma,näin minä sen ymmärsin.

McEwan käyttää paljon aikaa poliittisten jännitteiden ja tapahtumien selvittelyyn, mikä on kyllä kiinnostavaa luettavaa, tulihan kerrattua tavallaan myös 60-luvun maailmanhistorialliset tapahtumat.
Myös nuorten perhetaustoja selvitetään kymmeniä sivuja. Jokatapauksessa Florence, viulisti, oli paremmista piireistä, joihin Edward, työläiskodin kasvatti, ui kuin kala ihmetellen sitä kaikkea yltäkylläisyyttä, missä Florence oli elänyt koko ikänsä. Edwardin perhe oli köyhä, isä yritti pitää perhettä pystyssä, koska äiti oli onnettomuuden jäljiltä aivovammainen. Äidin touhut toisaalta kauhistuttivat, toisaalta niissä oli jotakin tragikoomista.

Eräs aikaisempi tapahtuma Edwardin menneisyydessä tuo lisäjännitteen romaanin tapahtumiin. Ihailin nimenomaan, miten taitavasti McEwan kuljettaa juonta, takaumat molempien nuorten kasvuympäristöön saavat aivan uusia ulottuvuuksia kirjan loppupuolella.
Avioliitto tietenkin mitätöitiin, eivätkä nuoret tavanneet toisiaan enää koskaan. Rakkaus Florenceen ei koskaan hävinnyt ja Edward miettii rannan tapahtumia vielä 60-vuotiaana, kunpa hänellä olisi ollut kärsivällisyyttä käsitellä hääyön tapahtumia toisin. Mutta tällaista on elämä, menneisyyttä ei voi muuttaa. Yksi tapahtuma, itse asiassa muutama sana, saattaa muuttaa elämän suunnan ratkaisevasti. 

En tiedä, yrittikö McEwan selittää lukijoilleen, että liiallinen erilaisuus ei voi johtaa kuin suhteen tuhoon. Kummallako on enemmän merkitystä, yhtäläisyyksillä vai eroavaisuuksilla, vaikea sanoa, mutta miettimisen aihetta kirja kyllä antoi.

Kirjoitin tätä Agriturismo Te Cort da Rinossa Cividalessa lähellä Udinea Pohjois-Italiassa. Varjossa 28 astetta lämmintä, tuulta ei ollenkaan. Aamulla heräsin tasan klo 6.00 kylän kirkonkellojen iloiseen soittoon. Seuraavaksi heräsivät tilan aasit ja vuohet ja pikkuinen Zeus-koira. Kävin aamupalalla, avasin tietokoneen ja kirjoitin tämän blogitekstin yhdeltä istumalta.
Matkasimme läpi Euroopan ja yövyimme Liettuassa, Puolassa, Tsekeissä ja Itävallassa. Maat makasivat kukin omalla tavallaan, silmänkantamattomiin ulottuvat viljapellot lainehtivat teiden molemmin puolin, tiet olivat hyviä ja ruoka-annokset mahtavia ja maittavia, hotellit viihtyisiä ja henkilökunta avuliasta, ihan kaikkialla. 

Udinesta matkamme jatkui muutamaksi viikoksi Bagnoregioon Rooman yläpuolelle, sitten palaamme takaisin Italiaan Elban saarelle. Ja sieltä – kuka tietää minne tiemme vie. Tavoitteena on viimeistellä pienoisromaani Toisenlainen joulu (nimi muuttui matkan varrella ja on nyt Olemassa olematta). Se kävi jo kahden arvostelupalvelun läpi ja hiominen on kestänyt ja kestänyt. Kunnes se on nyt ihan oikeasti valmis. Kirja kertoo keski-ikäisestä naisesta (kuinkas muutenJ). Nimeksi piti tulla ensin esim. Mummin muistelmat. Mutta siitä olisi saattanut saada väärän käsityksen. Eivät tämän päivän mummit ole enää olleet kyökkipiikoina tai lehmipaimenina – ehei – heillä on takanaan 60-luvun nuoruus, seksuaalinen vapaus, opiskelut ja avioerot nettideittailusta puhumattakaan. Kuvioissa on kaksi rakastajaa, joista toinen ei ole kantaväestöön kuuluva.

Googlatkaa tuo Bagnoregio, tulette yllättymään.
.