maanantai 5. heinäkuuta 2021

TENERIFFAN KISSAT

 

Teneriffan kissat J&K Joensuu Oy (teksti Jyrki Joensuu, kuvat Aleksi Joensuu) 2020


 
Tarina alkaa Leveämäen isännästä ja emännästä, jotka olivat jääneet kahdestaan asumaan vanhaan taloonsa. Emäntä vieroksuu hiljaista taloa, josta kissakin on kuollut. Lääkäri Janne Valkeeniemen määrää emännälle masennuslääkkeitä. Isännästä oli tullut ilkeä ukko ja ahdistuksissaan vaimo pohtii jopa ukon ampumista. Mutta sitten yhtäkkiä isäntä ehdottaa Teneriffan matkaa. Näin alkaa Vertin tarina.

Teneriffalla kissat ovat perustaneet oman valtion, Teneriffan WC-kissat eli Wild cats of Tenerife. Saarella asuu myös koditon Pedro-kissa, joka pyörii turistien suosimassa ravintolassa kerjäten makupaloja ja silityksiä. Ravintolan henkilökunta on sitä mieltä, että Pedrosta on päästävä eroon ja eräs tarjoilija valjastetaan tähän tehtävään. Tarjoilija jättää kissan kuitenkin erämaahan, jossa Pedro löytää luolan, jossa WC-kissojen kuningas Bagheera asustelee. Bagheera huomaa, että Pedro onkin tyttökissa ja antaa hänelle nimeksi Carmen. Ja sitten syntyy Fernando. Kissaperhe joutuu auto-onnettomuuden takia erilleen toisistaan. Leveämäen lomaileva pariskunta löytää Fernandon ja antaa sille nimeksi Vertti ja he salakuljettavat sen Suomeen emännän käsilaukussa.

Sitten ollaankin Itä-Suomen Möhköön perustetussa geenilaboratoriossa, jossa tehdään rottakokeita, siellä syntyy 10 kg painava superrotta, joita on kohta Leveämäen talo täynnä. Rotat syövät ruokavarastot tyhjiksi. Mitään tyhmiä ne eivät kuitenkaan ole, niillä on täydellinen hallinto ja mm. vartiovuorot on jaettu tasapuolisesti. Vertti kutsuu kylän kissat kotiinsa ja esittelee hyökkäyssuunnitelmansa rottien eliminoimiseksi. Mutta rotilla olikin aseet ja kissat joutuvat perääntymään. Loppujen lopuksi rottien kohtaloksi koitui kellari, jonne isäntä oli kylvänyt rotanmyrkkyä. Kunnian sai Vertti, josta tehtiin Brutaslogavassa palkittu dokumentti. Lisäksi Itä-Suomen yliopisto sai 3,5 miljoonaa euroa tutkimusrahaa, koska siellä luotiin jotakin uutta.

Verttiä yritettiin palauttaa Teneriffalle, jokin taho ehdotti Verttiä Vatikaaniin töihin, koska siellä vilistää superrottia…Presidentti ratkaisi; takaisin Espanjaan! Lentokone oli täynnä paparazzeja, kaikki halusivat osansa Vertistä. Teneriffalla Vertti saa tutustua vanhempiensa jalanjälkiin, mutta vastaanotto WC Tenerife arealla on tyly. Vertti päättää palata Suomeen, jossa hän perustaa CCF:n eli Country Cats of Finland-järjestön. Järjestöllä on oma ideologiansa: Jos ei osaa iloita ja kokea tyytyväisyyttä arkisista asioista, ei saa hyvää elämää vaan masentuu ja katkeroituu.

Tässä lyhykäisyydessään tarinan sisältö. Hulppeita hahmoja on enemmänkin (mm. saarella asuva komea naisia kaatava nuori mies Carlos, jolla on vaikea isäsuhde), mutta en avaa nyt niitä tässä. Epäilen kuitenkin, että Carlos on Jyrki Joensuun alter ego. Tämä oli yksi niistä kirjoista, joita en vain lukenut vaan koin. Uskomaton pläjäys. Aleksi Joensuun ihanat maalaukset (160 kpl) tukivat tarinaa, vai tukiko kertomuksen sisältö maalauksia. Tässä kirjassa kissat puhuvat, he lukevat korkealentoisia kirjoja, Kafkaa, Gogolia, Platonia ja Machiavellia jne. Lääketieteen sanasto kielii siitä, että kirjailijalla on lääketieteen koulutus ja näin ollen vankka tietämys alasta, mikä antaa mielenkiintoisen lisän koko kirjaan.

Summa summarum: Ihmeellinen ja erilainen kirja (kuten v. 2018 ilmestynyt Janne Valkeeniemi – lääkäri, ihminen). Joensuu ei päästä lukijaansa helpolla. Koko ajan mietin keitä nämä puhuvat kissat ovat? Mitä ovat oikeasti kissojen perustamat kuppikunnat? Ketään ei loukata, vaikka satiiri yltää paikka paikoin sellaisiin mittasuhteisiin, etten tahdo pysyä tuolilla! Mutta tarinahan on fiktiivinen, vailla minkäänlaista totuuden siementäkään. Vai onko? Joensuun poppoo voisi nyt perustaa Teneriffan kissojen ymmärtäjät-foorumin. Tai ehkä tarina avautuu ajan saatossa, mikä ehkä onkin Joensuiden tarkoitus. Vielä kun saisi näistä ihanista maalauksista kortteja! Suuritöinen ja kaunis kirja joka tapauksessa, respect! Tätä ei suositella lapsille, vaikka mitään vaarallista en tässä huomannut.

Komppaan Verttiä, joka siteeraa Sokratesta: Tunne itsesi (yksi tärkeimmistä elämänviisauksista). Kuten myös oma mottoni: Rakasta itseäsi, vasta sitten pystyt rakastamaan muita (tämän ikuistin myös muutama vuosi sitten lahtelaisen ravintola Torven vessanseinästä).

Kaikki ne dekkarit, joita olen tänä vuonna lukenut, murhia, jahtaamisia, salaliittoja – nyt sitten jotakin ihan muuta. Tällä hetkellä luennassa on Lucinda Rileyn Perhosten huone. Verkkaista kerrontaa, ihanaa tekstiä. Sivuja pokkarissa on 652, joten ihan ensi viikolla ei ole vielä tämän aika. Saavuin eilen pitkän rupeaman jälkeen Unkarin helteisiin, Geresdlakin kylään. Kaikki on niin kuin ennenkin, kissa pyöri jaloissa, naapurin kanat ja kukot pitävät ääntä, kirkonkellot soivat. Ihmisiä ei vieläkään kylänraitilla liiku, osa on tietenkin kesälomalla ja koululaiset myös viettävät lomaa. Rajoituksia puretaan pikkuhiljaa, kuten muissakin maissa. Lisää tunnelmia taas pikapuoliin täältä: https://www.facebook.com/kirjaviisastelua/

Tässä vielä pieni katsaus blogikirjoituksiini vuosien saatossa (yht. n. 100). Olen tutustunut juuri ilmestyneisiin ja jo kauan sitten julkaistuihin kirjoihin; suomeksi kirjoitettuihin, käännöskirjallisuuteen, elämäkertoihin, dekkareihin, runoihin, novelleihin, kirjoittamisen oppaisiin, näytelmiin jne. Joskus käsiin on sattunut kirja, josta en ollut kuullut mitään, mutta joka sai haltioitumaan sekä aiheen että kielen moninaisuuden takia.

Luetuimmat:

Jens Lapidus                   Hirtetyt koirat

Jyrki Joensuu                  Janne Valkeeniemi, lääkäri, ihminen

Max Manner                    Kadotettujen kahvila

Satu Vasantola                En palaa takaisin koskaan, luulen

Max Manner                    Räsynukke

Anja Kauranen                Syysprinssi

Tapani Bagge                  Se murhaa, joka osaa

Annika Idström                Kirjeitä Trinidadiin

Tuomas Marjamäki          Myöhäistä katua

Pekka Hiltunen                Vilpittömästi sinun

 

 

 

keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Matt Haig: Keskiyön kirjasto (Aula&Co, 2020)

 

MATT HAIG/KESKIYÖN KIRJASTO 


Matt Haig on brittiläinen kirjailija, joka kirjoittaa sekä tietokirjoja että romaaneja. Häneltä on aikaisemmin suomennettu teos Kuinka aika pysäytetään.

Uskoisin että usealla meistä on taatusti jonkinlainen katumusten kirja, ehkä ei ihan konkreettisesti, mutta ajatuksissamme saatamme miettiä, miksi valitsimme niin kuin valitsimme, ainakin silloin, kun jokin mättää. Jossakin on aina parempaa, kivempaa ja enemmän. Miksi en opiskellut sitä tai sitä, miksi valitsin juuri tämän kumppanin. Miksi ja miksi? Kenen toiveita noudatin? Kenen unelmia ne olivat?

Elämättömät elämät, väärät valinnat, toteutumattomat toiveet – oikea katumusten rypäs! Nora on masentunut ja pettynyt itseensä, valintoihinsa ja ihmisiin ympärillään. Kissakin kuolee. Hän on päättänyt tappaa itsensä. Mutta asia ei olekaan niin yksinkertainen. Hän päätyy jonkinlaiseen välitilaan, Keskiyön kirjastoon, jossa jokainen kirja on uusi mahdollisuus, toisenlainen elämä. Kirjastonhoitajan rouva Elmin avustuksella Noralla on mahdollisuus kokeilla niitä elämiä, joita hän halusi elää: muusikko, tutkija Huippuvuorilla, olympiatason uimari jne. Huippuvuori-elämässä hän joutuu melkein jääkarhun ruuaksi, eivätkä muutkaan haave-elämät tuo kummoistakaan onnea. Elämät vaihtuvat aina yöllä klo 00:00, koska Keskiyön kirjasto on olemassa vain keskiyöllä.

Haig käsittelee masennusta uudella tavalla, joidenkin mielestä ehkä liian kepeästi. Masennus on raskas aihe, josta pitäisi kirjoittaa ja keskustella vakavasti, yleensä. Mutta se, että masennuksesta kirjoittaa eri tavalla, ei poissulje sitä, että masennusta ja masentunutta ihmistä jotenkin väheksyttäisiin. Se elämä, jota elämme, on juurielämä, muut elämät ovat pelkkää fantasiaa. Mielenkiintoinen kattaus joka tapauksessa.

Odotin enemmän. Enemmän maailmaasyleileviä aspekteja. Olisin halunnut pohtia kirjan sanomaa syvällisemmin, ilman selittelyä, nyt siihen ei annettu mahdollisuutta. Nora rakasti filosofiaa ja viittaukset filosofeihin olivat kiinnostavia, mm. Henry Thoreaun teokseen Elämää metsässä, joka on myös minulle tärkeä kirja.

Opetus: Ollaan armollisia itsellemme ja valinnoillemme. Arvostetaan sitä, mitä meillä on. Rakastetaan niitä ihmisiä, jotka kuuluvat elämäämme. Ystävällisyydellä ja myötäelämisellä pääsee maailmassa pitkälle.

”Merkitystä ei ole sillä, mitä katsoo vaan sillä mitä näkee.”