keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Matt Haig: Keskiyön kirjasto (Aula&Co, 2020)

 

MATT HAIG/KESKIYÖN KIRJASTO 


Matt Haig on brittiläinen kirjailija, joka kirjoittaa sekä tietokirjoja että romaaneja. Häneltä on aikaisemmin suomennettu teos Kuinka aika pysäytetään.

Uskoisin että usealla meistä on taatusti jonkinlainen katumusten kirja, ehkä ei ihan konkreettisesti, mutta ajatuksissamme saatamme miettiä, miksi valitsimme niin kuin valitsimme, ainakin silloin, kun jokin mättää. Jossakin on aina parempaa, kivempaa ja enemmän. Miksi en opiskellut sitä tai sitä, miksi valitsin juuri tämän kumppanin. Miksi ja miksi? Kenen toiveita noudatin? Kenen unelmia ne olivat?

Elämättömät elämät, väärät valinnat, toteutumattomat toiveet – oikea katumusten rypäs! Nora on masentunut ja pettynyt itseensä, valintoihinsa ja ihmisiin ympärillään. Kissakin kuolee. Hän on päättänyt tappaa itsensä. Mutta asia ei olekaan niin yksinkertainen. Hän päätyy jonkinlaiseen välitilaan, Keskiyön kirjastoon, jossa jokainen kirja on uusi mahdollisuus, toisenlainen elämä. Kirjastonhoitajan rouva Elmin avustuksella Noralla on mahdollisuus kokeilla niitä elämiä, joita hän halusi elää: muusikko, tutkija Huippuvuorilla, olympiatason uimari jne. Huippuvuori-elämässä hän joutuu melkein jääkarhun ruuaksi, eivätkä muutkaan haave-elämät tuo kummoistakaan onnea. Elämät vaihtuvat aina yöllä klo 00:00, koska Keskiyön kirjasto on olemassa vain keskiyöllä.

Haig käsittelee masennusta uudella tavalla, joidenkin mielestä ehkä liian kepeästi. Masennus on raskas aihe, josta pitäisi kirjoittaa ja keskustella vakavasti, yleensä. Mutta se, että masennuksesta kirjoittaa eri tavalla, ei poissulje sitä, että masennusta ja masentunutta ihmistä jotenkin väheksyttäisiin. Se elämä, jota elämme, on juurielämä, muut elämät ovat pelkkää fantasiaa. Mielenkiintoinen kattaus joka tapauksessa.

Odotin enemmän. Enemmän maailmaasyleileviä aspekteja. Olisin halunnut pohtia kirjan sanomaa syvällisemmin, ilman selittelyä, nyt siihen ei annettu mahdollisuutta. Nora rakasti filosofiaa ja viittaukset filosofeihin olivat kiinnostavia, mm. Henry Thoreaun teokseen Elämää metsässä, joka on myös minulle tärkeä kirja.

Opetus: Ollaan armollisia itsellemme ja valinnoillemme. Arvostetaan sitä, mitä meillä on. Rakastetaan niitä ihmisiä, jotka kuuluvat elämäämme. Ystävällisyydellä ja myötäelämisellä pääsee maailmassa pitkälle.

”Merkitystä ei ole sillä, mitä katsoo vaan sillä mitä näkee.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti