J.S.Monroe: Löydä minut

J.S.Monroe: Löydä minut (Tammi 2018)

Näyttämönä on Cambridgen yliopisto. Nuoret opiskelijat, Jar ja Rosa, rakastuvat toisiinsa palavasti. Opiskelijariennot vaativat osansa, sekoillaan, ryypätään ja rellestetään, ihan niin kuin opiskelijat kaikkialla ovat tehneet. Monet opiskelijat kärsivät mielenterveysongelmista ja heille järjestetään psykologista apua. Rosan äiti on tehnyt aikoinaan itsemurhan. Rosa suree kuollutta isäänsä, eikä tahdo päästä siitä yli.

Sitten Rosa katoaa. Hänen on nähty hyppäävän mereen. Ruumista ei koskaan löydetty. Rosan täti Amy antaa Jarille Rosan päiväkirjan, jonka Rosa on kirjoittanut tädin luona ollessaan hänen tietokoneelleen. Päiväkirja on kryptattu.

Jar ei usko Rosan itsemurhaan, hän on vakuuttunut siitä, että Rosa on elossa. Hän näkee rakastettunsa milloin missäkin, kadunkulmissa, liikekeskuksissa, liukuportaissa. Vaikka näyt ovat hallusinaatioita, Jar vakuuttuu yhä enemmän siitä, että Rosa on elossa ja tarvitsee häntä. Jarin ystävä Carl alkaa tutkia kovalevyä ja saa palautettua päiväkirjatekstejä. Välillä avataan Tor-verkon saloja. Sitten Amy-tädin mies pidätetään, häntä syytetään lapsipornon hallussapidosta. Itse asiassa Jar ja Carl uskovat, että he haluavat kovalevyn Rosan tekstien takia. Yliopistolla on muitakin katoamistapauksia, mutta ne painetaan villaisella. Paljastuu, että terapeutit seulovat opiskelijoita ja heidät lähetetään jonkinlaiseen retriittiin. Sen jälkeen heistä ei kuulu mitään. Rosan isän menneisyys on myös syynin alla, oliko hän vakooja ja saiko Rosa tietoonsa jotakin tulenarkaa.

Juoni muuttaa koko ajan suuntaansa. Juuri kun luulet olevasi kärryillä, huomaat pudonneesi vauhdista. Kehenkään ei voi luottaa. Pahuuden uhka on koko ajan synkkänä pilvenä pään päällä.  Meinasin jo lopettaa lukemisen ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, niin sekavalta kaikki vaikutti. Kertojia on useita ja välillä en tiennyt kuka ”puhuu”. Sitten teksti sai tuulta alleen ja lopun hirveydet pyörivät vieläkin päässäni. Ilmaan jäi omalta kohdaltani kysymys miksi. Riittääkö vastaukseksi sairas mieli? Kirjan takakannessa on tällainen arvio: …ennen kaikkea todenmakuinen. Tässä kohtaa olen eri mieltä. Kannattaa silti lukea, sivuja on 431. Mielestäni 100 sivua olisi voinut hyvinkin lyhentää juonen siitä kärsimättä.

Kirjan viimeinen kolmannes on rajua luettavaa, enkä suosittele sitä heikkohermoisille; ihmisiin ja eläimiin kohdistuvaa kidutusta. Vastenmielistä. Vai tarkoitushakuista? Pakko aikaansaada tekstiä, joka kauhistuttaa ja inhottaa. Miksikö? Koska mikään ei enää tunnu missään, on pakko ottaa kovat otteet käyttöön.

Brittiläinen J.S. Monroe on kirjoittanut useita vakoojaromaaneja omalla nimellään, joka on Jon Stock.