Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin, v. 1992, WSOY

Donna Tartt ( s.1963) on yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa Jumalat juhlivat öisin (the Secret History) ilmestyi v.1992. Muut romaanit ovat Pieni ystävä ja Tikli, josta Tartt sai v. 2014 Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon. 

Kirjan päähenkilö, Richard Papen Kaliforniasta, aloittaa opiskelun Hampden Collegessa (käsittääkseni kyseessä on kuvitteellinen yliopisto). Rinta rottingilla Richard saapuu yliopistoon paremman elämän toivossa. Heti opintojen alussa hän kuulee karismaattisesta muinaiskreikan opettajasta Julian Morrowista, jonka ryhmään Richard haluaa väen väkisin, vaikka hänelle tehdään selväksi, että mies ei ota uusia opiskelijoita.

Ryhmä sinänsä on joukko erilaisia ja mielenkiintoisia persoonia, jotka eristäytyvät muusta opiskelijajoukosta; Henry, Bunny, Francis ja kaksoset Charles ja Camilla. Ja tähän ryhmään Richard halajaa ja pääsee. Kirja alkaa melko jäätävästi:

”Lumi alkoi sulaa ja Bunny oli ollut kuolleena monta viikkoa ennen kuin aloimme ymmärtää tilanteemme vakavuuden. Hänhän oli kuolleena kymmenen päivää ennen kuin hänet löydettiin”.

Jokseenkin outoa/ihailtavaa, että yksi kirjan päähenkilöistä ajetaan sisään ensimmäisessä lauseessa – kuolleena monta viikkoa. Mutta ennen alkuasetelmaa saamme lukea koko valtaisan romaanin melkein loppuun, ennen kuin syyt ja seuraukset Bunnyn kuolemaan tulevat ilmi. Richard saa selville sattumalta (tai hänelle kerrottiin tarkoituksella), että muu ryhmä oli vahingossa tappanut ihmisen. Kysymyksessä oli jonkinlainen kreikkalaisen mytologian hurmoksessa keskellä metsää tapahtunut maanviljelijän vahinkosurma (poissulkematta alkoholia ja huumeita). Ehkä mielsin sen jonkinlaisena larppauksena eli mielikuvitushahmoihin eläytymisenä. Joka tapauksessa porukka oli todella sekaisin surman hetkellä. Kampuksella kiertää huhu, että Julian Morrowin ryhmä harrastaa saatanan palvontaa, mutta kyseessä oli pelkkä huhu. Outo tämä sisäänpäin lämpiävä joukko kuitenkin oli. He ovat koko ajan yhdessä, niin opinnoissa kuin vapaa-aikanakin, nukkuvat toistensa sängyissä jne. Mutta kaikki ovat kuitenkin yksilöitä, erilaisia ja eri tavalla asioihin reagoivia, joitakin painaa syyllisyys enemmän kuin toisia. Pojat pelkäävät, totta kai, kiinnijäämistä. Richard, joka siis ei vielä tuolloin kuulunut ryhmään, ehdottaa tunnustamista, mutta ei saa vastakaikua. Tehty mikä tehty. Julian on nuorille isähahmo, joka moneltakin on omassa elämässä puuttunut, rahalla on korvattu rakkaus.

Yksi porukasta, Bunny, alkaa panikoida ja hän alkaa vihjailla muulle porukalle jopa muitten kuullen tapahtumista. Kun muu porukka porskuttaa vanhempiensa rahoilla, Richard tekee töitä lomiensa ajan psykologian professori Rolandin apuna, että selviytyisi jotenkin opinnoista. Jostakin syystä hän ei kerro kavereilleen, että joutuu tulemaan omillaan toimeen, jonkinlainen häpeä kai rikkaitten kakaroiden yliopistossa.

Lukiessani yritin pähkäillä, onko tämä ihmissuhderomaani, psykologinen trilleri vai dekkari ja tulin siihen tulokseen, että tämä on kaikkia näitä. Taitavaa hengästyttävää dialogia, jossa yksikään repliikki ei ole epäuskottava, jossa ihmismielen salaiset ajatuskuviot tuodaan niin taitavasi esiin, etten tiedä, mihin vertaisin. Elin tämän porukan kanssa heidän elämäänsä, olin kuin yksi heistä. En ymmärrä, miten Tartt sen tekee, mutta koko ajan olen poikien puolella. On vaarallista olla rikollisen puolella, sen toki tiedän, mutta tunsin syvää empatiaa, tiedä sitten mistä johtuu. Niin kuin yleensäkin, myös tässä ryhmässä oli manipuloija, jonka toimia muut eivät kyseenalaistaneet. Totuus valkeni vasta, kun teko oli tehty.

Nämä pikkujumalat juhlivat paitsi öisin myös päivisin. Alkoholi, huumeet ja lääkkeiden väärinkäyttö vauhdittivat olemattomia opintoja, joista vain Richard selvisi loppututkintoon saakka. Joka ikinen päivä pönttö oli enemmän tai vähemmän sekaisin viinasta ja kovista huumeista ja piti pinnistää voimansa äärimmilleen, että kykeni lähtemään ihmisten ilmoille ja selviytymään edes jotenkuten arjesta.  

Ryhmä kyllästyy Bunnyn vihjailuihin ja alkaa suunnitelma Bunnyn pään menoksi. Ja Bunny kuolee. Hän ”putoaa” rotkoon. Alkaa suuret mittakaavat saava etsintä, mukaan tulee FBI ja silmukka ryhmän ympärillä alkaa kiristyä. Mutta he pääsevät kuin koira veräjästä. Nuoria kuulustellaan, koska Bunnyhän oli yksi heistä, mutta he seisovat yhtenä rintamana. Käsittääkseni he eivät tunne sen kummemmin syyllisyyttä, tekohan oli jokseenkin perusteltu, paha sai palkkansa. Teolla tai teoilla on kuitenkin seurauksensa. Kaikkien pää ei kestä ja loppu on surullinen, syyllisyys painaa, se on selvä, vaikka surmat jäävätkin ratkaisematta. Joukko osallistuu Bunnyn hautajaisiin, joiden tragikoominen kuvailu on yksi kirjan kohokohtia. Seremonian aikana käydään läpi Bunnyn äidin lääkearsenaali, koska pakko on jotakin koko ajan vetää.

Samoin kampuksen hippiyhteisön tekemiset ihmetyttivät niin ryhmää kuin minuakin. Hulvaton kuvaus. Pakko tämäkin on kertoa: Kampuksella kiirii huhu, että opiskelijoiden asuntolat tutkitaan huume-epäilyjen takia. Kaikki alkavat mättää yksissä tuumin ruohoa vessanpönttöihin, jotka tukkeutuvat ja paikalle pitää kutsua putkimies. No se oli vain pieni yksityiskohta, mustaa huumoria traagisten tapahtumien keskellä.

Tiedän, että tämä kirja on herättänyt todella voimakkaita tunteita. Siitä joko pidetään tai ei.

Joku pitää sitä tylsänä viinan ja huumeidenhuuruisen opiskelijaelämän kuvauksena.

Minusta kirjan omituinen ja omintakeinen tunnelma oli niin onnistunut, etten olisi millään 

halunnut sen loppuvan. Romaani valottaa myös kreikkalaista filosofiaa ja historiaa. 

Mikään ei voi voittaa kreikkalaisia myyttejä, joiden saloihin tämä porukka uppoaa.

Luin välillä otteita Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin kirjasta Maailmojen loput. Harva romaani onnistuu säväyttämään lopuillaan, se on fakta. Romaanien lopetuksissa ilmenee usein kiire saada tarina päätökseen. Näin oli ikävä kyllä tämänkin kirjan kohdalla. Olisin toivonut, että koko pläjäys olisi loppunut kysymyksiä herättävästi, ilman selittävää epilogia. Lukijana olisin toivonut tilaa omalle tulkinnalle, nyt en saanut siihen tilaisuutta. Hieno kirja joka tapauksessa, yksi parhaista lukukokemuksista ikinä.

Mittari näyttää 27 astetta. Geresdlakin kylä Unkarissa kylpee vehreydessä, hedelmäpuut ovat kukkineet ja pienet hedelmien aihiot ovat jo aluillaan. Lauantaina olin kyläkirkkomme katolisessa messussa ja muistelin Pariisin aikojani ja lukuisia käyntejä Notre Damessa, tuossa kirkkojen kirkossa. Moni asia saattaa muuttua hetkessä.