Pari yötä on taas mennyt pelkojen syövereissä, suurin osa peloista on ihan itse kehittelemiäni. LÄHTÖ on painossa ja jännitys tiivistyy. Maailmassa on kirjoitettu ja kirjoitetaan jatkuvalla syötöllä toinen toistaan mahtavampia teoksia aiheesta kuin aiheesta. Miksi en tyytynyt olemaan lukijan roolissa? Pitikö nyt mennä kirjoittamaan ihan oma tekele? Mutta kuppi kahvia ja iso annos jäätelöä piristävät kummasti. Jos polttaisin, olisi tässä nyt varmasti parin savukkeen paikka. Tai jos en olisi niin migreeniherkkä, voisin siemaista hienostuneesti lasin pari punkkua!
H-hetki lähestyy vääjäämättä. Jonakin päivänä, joko ensi tai seuraavalla viikolla, saan postista tekstiviestin, että kirjat ovat saapuneet. APUA! Avaan kirjastosta lainaamani Coelhon lohduttavan uutuuden, Accran kirjoitukset. Luen sitä noin tunnin verran ja tulen siihen tulokseen, että minulla ei todellakaan ole mitään pelättävää. Koska se, mitä olen LÄHTÖ-kirjaani raapustanut, on osa minua, ei ketään muuta. Vaikka kirjassani on faktaa ja fiktiota, olen kirjoittanut auki asioita, jotka ovat tapahtuneet minulle oikeasti, jotka olen kokenut omalla tavallani. Joku muu on kokenut nämä asiat varmasti eri tavalla, tai muistanut ne ihan toisin. Mutta siitä ei kai voi rangaista. Me muistamme eri tavalla. Kaikista kokemuksista voisi kirjoittaa yhtä monta kirjaa kuin kohtauksissa on henkilöitä ja jokaisesta kirjasta tulisi erilainen. Kysymys on myös siitä, mitä haluamme muistaa. Jotkut muistot ovat syvällä alitajunnassa, mutta putkahtavat tietoisuuteen heti, kun lakkaamme pelkäämästä ja annamme niille mahdollisuuden. Ja sitten vain päästämme irti.
Kokeilin erästä metodia (kiitos tyttäreni), jossa kirjoitin erään raskaan muiston menneisyydestäni paperille. Suljin silmäni ja kannattelin paperia kädelläni. Muisto ei ollutkaan enää raskas, vaan melkein yhtä kevyt kuin maahan leijuva syksyn lehti.
Coelho:" Älkää antako periksi. Yleensä oven avaa vasta avainnipun viimeinen avain."
Tätä lausetta jään nyt pohtimaan. Eli malttia, ovi kyllä aukeaa!
Enoni, jolla on iso rooli LÄHTÖ-romaanissani oli myös lahjakas itseoppinut taiteilija. Minulla on monta enon maalaamaa öljyvärityötä ja olen saanut häneltä useita nuoruudenaikaisia piirustuksia ja akvarelleja, joista olen suunnitellut korttisarjaa. Esimakua oheisessa maalauksesta tehdyssä kortissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti