TOISENLAINEN ELÄMÄ

 

Toisenlainen elämä

Keväällä tai oikeammin kesän kynnyksellä ilmestyi neljäs kirjani Toisenlainen elämä. Kokoelma sisältää 16 novellia. Useimmassa novellissa fokus on naisissa. Heillä on unelmia. He ihastuvat ja rakastuvat, joskus vääriin ihmisiin. He käyvät maailmaasyleileviä dialogeja, tukeutuvat hädän hetkellä toisiinsa, laittavat itsensä likoon, antavat anteeksi, kostavat - tai rakastavat vielä enemmän.

Kaikki me halajamme muutosta elämäämme tavalla tai toisella, ainakin joskus. Muutos voi tulla yhtäkkisesti, odottamatta, se voi olla nurkan takana – uusi ihmissuhde, uusi työ jne. Muutos myös totta kai pelottaa, vakka me kuinka sitä haluaisimme. Kuljetaan tuttuja ja turvallisia reittejä, eletään niin kuin aina on eletty. Kokoelman niminovellissa Toisenlainen elämä leskeksi jäänyt mies on jumiutunut paikoilleen, vaikka alitajuisesti kaipaa muutosta. Novellissa Uusi koti vanheneva nainen saa vihdoinkin kaipaamansa palvelutalopaikan, mutta joutuu toisten asukkaiden hampaisiin surullisin seurauksin.

On ihmisiä, joiden elämä on ollut aivan toisenlaista kuin olemme luulleet. Novellissa Kevein vedoin lukiolaissisarukset Anita ja Ralf ovat saanet tehtäväkseen kirjoittaa äidinkielen tunnille erotarina. Aikansa kuluksi he raahaavat vintiltä taulun, jonka tiimoilta paljastuu jo edesmenneen äidin salaisuus. Äidin elämän kiemurat paljastuvat pikkuhiljaa ja jättävät alavireisen tunnelman.

Muutama vuosi sitten hyppäsin itsekin toisenlaiseen elämään, ehkä sellaiseen, josta en ollut aikaisemmin edes haaveillut. Yhtäkkiä herään pienessä unkarilaiskylässä naapurin kukon kiekuessa kilpaa kirkonkellojen kanssa. Sieltä melkoisesta helteestä palasin taas joksikin aikaa sateiseen Suomeen, koska määrätyt asiat vaativat läsnäoloani. Lentokentällä hakeuduin koronatestiin (negatiivinen) ja eilen kävin Lahdessa uudelleen testissä, tuloksia odotellaan, minkäänlaisia oireita ei ole. Olen omaehtoisessa karanteenissa, kunnes varmistun, etten kanna virusta. Ja koska totuin Unkarissa, lentokoneessa ja lentokentillä käyttämään kasvosuojusta, on täysin luonnollista, että laitan sen kasvoilleni joka ikinen kerta myös Suomessa, kun astun ruuhkaisiin sisätiloihin, kauppoihin, busseihin, juniin jne.

Novellien jälkeen keskityn taas proosaan, mutta hyppäys kannatti, ehkä palaan vielä novelleihin, kuka tietää. Kiitos ihanasta palautteesta, kokoelma on jo löytänyt lukijansa, koska kirjastoihin se tuli jo toukokuussa. Eräs lukijani vertasi minua Jojo Moyesiin ja hänen tunteita ja ajatuksia herättävään tarinankerrontaansa. Sitten, yllätys, sain miespuoliselta lukijalta viestin: ”Joillakin on Tyynynaluskirja (viittasi Sei Shōnagoniin, josta olimme aikaisemmin keskustelleet), novellikokoelmastasi tuli Aamiaiskirjani”, hän kirjoitti. 16 novellia – 16 aamua. Vaimo oli kirjaani suositellut ”että tietäisin mitä naisten päässä liikkuu”. Sukulaiseni eivät kirjojani kommentoi, tiedä sitten ovatko lukeneet.

Kirja on tilattavissa kaikissa verkkokaupoissa (Suomalainen, Prisma, Adlibris jne., hinnat vaihtelevat).

Ulkona myrsky riepottelee pihakalusteita ja käyn kohta katsomassa, ettei mikään lennä päin ikkunoita. Laihian mummolan pihassa on vaahterasta katkennut iso oksa ja nyt hommaan sinne jonkun moottorisahan kanssa katsomaan, ettei suurempia vaurioita ole tullut.

Mutta Geresdlakissa on vielä helle, kuva kahden viikon takaa. Heinätöissä ajatus kulkee jotenkin kirkkaammin (kun vain muistaa juoda tarpeeksi).

                              

 

 

 

Tuomas Marjamäki: Myöhäistä katua (2020)

Tuomas Marjamäki: Myöhäistä katua (Docendo, 2020)

Tuomas Marjamäki on tehnyt nuoreksi mieheksi mittavan uran toimittajana eri lehdissä, joten hän tietää mistä kirjoittaa. Sekä puhumattakaan lukuisista kirjoistaan, mm. Siitä tulikin farssi (2018), syväluotaus suomalaisen elokuvan historian alkuvaiheisiin.

Myöhäistä katua -kirjan päähenkilö on toimittaja Esko Kärkkäinen, tai luulee olevansa. Tykästyin saman tien Eskon ekstroverttiin habitukseen. Hän on oman tien kulkija, rääväsuu ja riskien ottaja, menee yli siitä, mistä aita on matalin. Rakastettava kusipää kaiken kaikkiaan. Hänellä on mielipide asiasta kuin asiasta eikä hän jätä niitä kertomatta. Marjamäen alter ego? Mene ja tiedä!

Esko on ottanut elämäntehtäväkseen jäljittää salaperäinen kirjailija Regina Kaarisilta, josta on tehty yksi ainoa juttu 70-luvulla. Regina on Eskon pakkomielle. Mutta joku ehtii kuitenkin ennen Eskoa, harjoittelija Ella Pöyhönen saa selville Reginan salaisuuden.

Kauno Brandt, maisteri Särkän tallin kirkkain elokuvatähti, on vuosikymmeniä sitten vetäytynyt julkisuudesta, lähinnä vaimonsa pyynnöstä. Vaimon kuoleman jälkeen tämä iäkäs mies muistelee menneisyyttään ja parrasvaloja sekä näyttelijäystäviään, etenkin ihanaa vastanäyttelijäänsä Eeva Havua. Kauno hakeutuu Liisankadun filmistudiolle ja huomaa maassa makaavan verisen miehen, jonkun wannabe julkkiksen. Hän soittaa ambulanssin ja tilanteesta otettu kuva päätyy lehteen. Kauno tunnistetaan menneen ajan tähdeksi, jonka luultiin jo kuolleen. Siitä alkaa viheliäinen rumba median keskipisteenä. 

Harjoittelija Ella Pöyhönen tekee Kaunosta kahden aukeaman jutun, valokuvia otetaan Kaunon asunnossa. Tarina on välillä tragikoominen; Esko on varastanut Kaunon vara-avaimen ja hiippailee eräänä yönä Kaunon asuntoon. Koska hän oli huomannut lehtikuvassa jotakin outoa.

Kauno ja vaimonsa olivat lapsettomia. Vaikka asiasta ei koskaan puhuttu, asia oli suruna molempien sydämessä. Tarina kulkee eteenpäin tyylikkäänä ja jouhevana. Välillä ollaan Mika Waltarin bileissä 50-luvulla. Siellä oli kaikki sen ajat tähdet, kirjailijoita, taiteilijoita, näyttelijöitä Siiri Angerkoskea myöten. 

Menneen maailman lumoa, jota Marjamäki kuvaa niin oivallisesti, että suljen silmäni ja fiilistelen tunnelmaa, keskusteluja, drinkkejä, tupakansavua, jazzia…

Esko tavoittaa Kaunon ränsistyneeltä kesämökiltään, jonne hän ajaa valokuvaajansa kanssa salakuunneltuaan Ellan keskusteluja toimituksessa. Ella ja päätoimittaja ovat ajamassa samaiselle mökille. Salaisuus on paljastunut, mutta Kaunolle luvataan, että hänet jätetään rauhaan, jos hänet nyt jostakin löydetään.

Pohdin tässä oman sukuni salaisuuksia. Osa niistä on mennyt haudan taakse kantajiensa mukana, mutta osa salaisuuksista leijailee keskuudessamme, osan me kiellämme jo sillä, ettei niistä puhuta niin kuin ei puhuttu Kaunon ja vaimonsa avioliitossakaan. Vaimo tiesi, mutta Kauno ei tiennyt, että vaimo tiesi. Vuosikymmenien vaikeneminen. En voi kuin ihmetellä, miten joku kestää tällaista elämää. Ja miksi?

Tarinassa on toinenkin aspekti. Kuka tahansa meistä saattaa joutua median hampaisiin, niin hyvässä kuin pahassa. Kauno, reippaasti yli 90-vuotias mies, joutui median ryöpytyksen kohteeksi kylmiltään. Ihminen, joka oli elänyt tavallista elämää vuosikymmeniä, joutui nyt pakenemaan julkisuutta. Media on raadollinen ja ymmärrän toki, että myynti tuo euroja.

Marjamäki osaa asiansa. Loppukohtaus on uskomattoman upea. Kauno menee ravintola Eliteen elämänsä ehkä tärkeimpään tapaamiseen. Mutta menneisyys peittoaa nykyisyyden ja ravintola onkin täynnä Kaunon entisiä jo edesmenneitä näyttelijäkollegoita vuosikymmenten takaa. Tämä oli meikäläiselle itkun paikka.

Ensi viikolla suunnistan Helsinkiin. Menen ravintola Eliteen Töölöön ja tilaan taiteilijamenun, tai ehkä sittenkin päivän lounaan. Sen jälkeen istun Mika Waltarin puistossa ja toivon näkeväni Kauno Brandtin kävelevän keppinsä kanssa. Istumme siinä puistonpenkillä molemmat omissa ajatuksissamme. Sitten nousen ja lähden. Kauno kumartaa ja toivottaa hyvää päivän jatkoa. Herrasmies on aina herrasmies.

Tuomas Marjamäen ote tekstiin on ihailtavaa, hän sukkuloi tunnelmasta toiseen, välillä pitelen nauruani ja välillä tirautan kyyneleitä, niin iholle teksti paikka paikoin tuli. Ellan suhde entiseen avomieheensä oli kutkuttavasti kerrottu. Ehkä näemme tämän kirjan hahmot valkokankaalla. Aika näyttää.

Martina Haag: Olin niin varma meistä

Martina Haag: Olin niin varma meistä (Atena 2015)

Martina Haag on ruotsalainen kirjailija, näyttelijä ja kolumnisti (s. 1964). Kyseessä on avioerotarina ja erosta selviytymistarina. Petra, Anders ja kaksi lasta. Mies löytää uuden rakkauden, vaikka kaiken piti olla niin hyvin: koti Tukholmassa, mökki saaristossa jne. Petra pakenee tilannetta pestautumalla mökkivahdiksi tunturiin. Jotenkin outoa. Kesken aviokriisin lasten äiti poistuu näyttämöltä. Melko itsekeskeistä jättää lapset viikkokausiksi, vaikka heillä ei mitään hätää ollutkaan. Tunturimökkiin saapuu vaeltajia, joiden kanssa Petra vaihtaa kuulumisia ja yrittää välillä keskittyä kirjoittamaan kirjaa erostaan. Seudulla on järvi, jonne menemisestä varoitetaan. Ja ettei kaikki olisi niin auvoista, joku hiippailee tontilla. Mökissä on myös ns. turvahuone, jonne voi piiloutua, jos tuntuu, että joku tai jokin uhkaa. Turvahuoneen tyynyn alta Petra löytää kynnen.

Sitten joku kertoo, että läheisestä järvestä oli aikaisemmin löytynyt naisen ruumis. Perhe oli ollut leiriytyneenä järven rantaan ja nainen oli hävinnyt yön aikana. Petra näkee painajaisia järvestä löytyneestä ruumiista, unessa naisella ei ollut kynsiä. Tässä vaiheessa oletin, että Petra puhuisi jonkun kanssa ja kertoisi tyynyn alta löytyneestä kynnestä, että kenelle se kuului vai liittyikö se mihinkään. Mutta ei.

Pesti mökkivahtina päättyy ja helikopteri hakee Petran pois tunturista ja elämä jatkuu, missä ja miten, sitä tarina ei kerro. Ehkä tähän tulee jatkoa. Martina Haagin oma liitto päättyi v. 2014, joten tarttumapintaa aiheeseen löytyy omasta elämästä. Kirjaa on myyty Ruotsissa 200 000 kpl. Pitäisikö olla huolissaan 😊? Ymmärrän ja (tiedän), että eron hetkellä iskee pakokauhu, pakko päästä pois tilanteesta, edes vähäksi aikaa ja mahdollisimman kauas. Vaikka itseään ei voi paeta, voi saada vähän etäisyyttä asioihin ja huomaa toivon mukaan, että ero ei sittenkään ole maailmanloppu.

Sama asetelma oli Agnès Martina-Lugandin Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia -kirjassa. Jätetty Diane pakenee tuskaansa Irlantiin, jossa ryyppää ja sekoilee, mutta ehkä on hyväkin olla itsekseen ja miettiä, miten tässä nyt näin kävi. Paitsi että Irlannista löytyi uusi rakkaus ja siihen tarvittiin kakkososa: Huolet pois, elämä on helppoa. Yritin lukea, mutta …

Camilla Läckbergin Kultahäkissä kuvataan myös avioeroa ja sen jälkeistä draamaa..

Luin myös Pekka Hiltusen Studio-sarjaan kuuluvan Sysipimeä. Olen niiiin onnellinen, kun kuulin, että kirjoista tehdään kansainvälinen tv-sarja Cold Courage, jota kuvataan ympäri Eurooppaa. Naispääosaa esittää Pihla Viitala ja miespääosaa John Simm. Odotellaan!

Lukulistalla oli myös Taija Tuomisen Kuningaskobra, kuvaus perhehelvetistä, mitätöinnistä ja vanhempien pahuudesta. Tiikerihai oli aikoinaan rankka lukukokemus, en ollut oikeasti tajunnut, minkälaisessa helvetissä lapset ovat saattaneet elää ja elävät tälläkin hetkellä hyvinvointi-Suomessa. Antaisinko anteeksi, jos minua olisi kohdeltu noin kaltoin? En tiedä. Ehkä ei tarvitse.