Sosiaalisen median valta ja merkitys on jokseenkin uskomaton ja kokonaisvaltainen. Sain yhdellä ainoalla Facebook- viestillä aikaiseksi uskomattoman kiinnostuksen. Yhtäkkiä kymmenet ja kymmenet ihmiset ja heidän kaverinsa ottivat yhteyttä. Mitä?? Et sä oo mulle kertonut, että sä kirjoitat! Koska sä alotit? Vaikka kyllä mä olen kertonut, vuosia sitten jo, ihmiset eivät vain joko kuuntele tai eivät usko kuulemaansa. Tai ajattelevat, että no raapustaa mitä raapustaa. Koko illan sitten pakkasin kirjoja, jotka postitan huomenna tilauksen tehneille.
Naapuritalossa asuva mieshenkilö, joka on kyllä aina ystävällinen, jäi katsomaan jälkeeni, kun vein roskia. Aivan varmasti hänkin tietää. Nyt hän menee kertomaan muille naapureille ja yhdessä he alkavat pelätä. He pelkäävät pitkätukkahippikirjailijoiden pesiytymistä kunniallisten ihmisten rappuun. Tupakansavua ja viinipullojen kilinää. Kovaäänistä "keskustelua" kirjallisuudesta ja sen tilasta, myöhään yöhön. Taksien pörräämistä viattomien ihmisten ikkunoiden alla. No ehkä ei! Taidan kutsua nämä ihmiset kotiini, teen kuppikakkuja ja tarjoan limonadia, harjaan hiukseni ja pyyhin pölyt, avaan pianonkannen ja asetan nuottikirjan koskettimien yläpuolelle, kulttuurikoti. Sitten manaan, kun en omista kulunutta nahkasohvaa, se olisi kruunannut kaiken. Yritän olla rauhallinen, en kiihdy oudoista kommenteista koskivat ne sitten yleismaailmallista tilaa tai jääkiekkoa. Hengitän syvään ja toivotan kaikki tervetulleiksi, siis jos he uskaltavat tulla.
Tällainen lause tarttui haaviini tänään:
"Minun ei tarvitse myydä sieluani ostaakseni onnea" sanoo eräs Charlotte Bronten "Jane Eyre"-romaanin hahmoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti