maanantai 29. heinäkuuta 2013

Tutkimuksia, tähtitiedettä ja teenjuontia

Ainaisen kirjojen lukemisen tai kirjoittamisen ohessa tai niitten lisäksi olen syventynyt linkkeihin ja erilaisiin lääketieteellisiin tutkimuksiin. Eilen tai oikeastaan viime yönä silmiini osui tutkimus fluorista ja sen vaikutuksesta ympäristöön ja elimistöön. Ymmärrän, että muutaman sivun mittainen tutkimustulosten julkaiseminen arvostetuissa tieteellisissä julkaisuissa harvemmin saavuttaa tavallisen ihmisen. Kuitenkin on erittäin positiivista, että yhä useammat tutkimustulokset tulevat kaiken kansan luettaviksi jopa ihan kotiin kannettuina. Mutta mikä tieto ja tutkimustulos on paikkansapitävä? Vanha kansa (kai minäkin siihen kuulun) uskoo mielellään kaikkeen painettuun. Jos isovahempani lukivat lehdestä jostakin tapahtumasta, tuskin heille tuli mieleenkään epäillä tekstin todenperäisyyttä. Mutta nykyään saa rasitukseen asti epäillä onko teksti täysin totta, kenen asialla kirjoittaja on jne. Ja jos joku tänään kirjoittaa jotakin niin huomenna hän voi sen sitten perua, helppoa sanoisin. Ja kaikki tämä hyvällä omallatunnolla.

Alla esimerkki:

"Fluori – suuri valhe (Elina Hytönen/toukokuu 2013)
http://www.elinahytonen.fi/2011/01/fluori-suuri-valhe-2/


Lähes kaikki ihmiset Suomessa altistuvat fluorille, elleivät tietoisesti osaa sitä välttää, vaikka meillä ei (enää) fluoria lisätäkään vesijohtoveteen. Fluoria on pohjavedessä alueittain vaihtelevia määriä, ja sitä lisätään hammastahnoihin, suuvesiin ja hammaslankoihin. Hammaslääkärit käsittelevät hampaita fluorilla ja lapsille syötetään fluoritabletteja. Fluoria on myös lääkkeissä, virvokejuomissa, oluissa, hedelmämehuissa, teollisuuden saasteissa, tupakansavussa ja erilaisissa tuhoaineissa.  Pohjaveden luonnollinen fluori on ihmiselle harmittomampaa kuin se, mitä ihminen itse tuottaa, mutta myös luonnollisesti esiintyvän fluorin alueilla ihmiset sairastuvat luuston fluoroosiin, mikä johtaa selkärangan epämuodostumiin, lihasten surkastumiseen ja halvauksiin."

Tutkimuksessa lueteltiin kaikki ne vaivat ja sairaudet, joihin fluorilla on vaikutusta.( Olisi ollut helpompaa, jos tutkimuksessa olisi lueteltu ne sairaudet, joihin fluori ei vaikuta). Hampaiden hyvinvointiin tai kariekseen ei fluorilla näyttänyt olevan osaa eikä arpaa.

Luin tutkimuksen huolellisesti ja tunnistin itsessäni niitä vaivoja, jotka oli listattu; migreeni, väsymys, muistiongelmat, ruuansulatusongelmat, iho-ongelmat, kilpirauhasen toiminta jne. Toisaalta, migreeni saattaa kehittyä siitä, etten nuku tai syö säännöllisesti, muistamattomuus on ainakin minun kohdallani sitä, etten keskity tarpeeksi siihen, mitä kulloinkin olen tekemässä, ruuansulatusongelmat saattavat johtua epäsäännöllisistä ruokailuajoista. Mutta alanko nyt ihan oikeasti miettiä fluorin mahdollisia vaikutuksia elimistöön, koska se aiheuttaa myös kuulemma alzheimerin tautia?Fluori on alumiiniteollisuuden jätettä, jostakin senkin tiedon luin.Ja alumiinilla ja alzheimerilla on ellei selvä yhteys niin ainakin vahva epäilys siitä, että se saattaa olla yksi taudin aiheuttajista. (Tämän takia olen heittänyt maalla kaikki alumiinikattilat jo vuosia sitten pois, ihan oikeasti.)

Aloitan tietenkin vaihtamalla hammastahnan fluorittomaan. (suolahammastahnaan, jostakin saa aloe vera -hammastahnaa (jossa kylläkin on fluoria), Frantsilan yrttitilalla on oma fluoriton hammastahnansa, jne.)


Tutkimuksessa paljastettiin myös fluorin vasta-aine eli boori, yksi alkuaineista.
Wikipedian mukaan booria muodostuu tähdissä ja tähtien välisessä avaruudessa kosmisen säteilyn osuessa booria raskaampiin ytimiin, jolloin ne halkeavat.
Hmm! Mielenkiintoista! 

Ja jotta tuskamme lisääntyisi, tutkittu on myös halpojen ns. markettien teelaatujen fluoripitoisuuksia, jotka ylittävät reippaasti suositukset. Halvoissa teelaaduissa teelehdet on kerätty kasvin ala-osista. Tämä koskee erityisesti mustaa teetä. Ja teetä pitää juoda n. 1 l per päivä, jotta siinä oleva fluori vaikuttaisi haitallisesti elimistöömme. No litrahan on mielestäni melko normaali päiväannos teenjuojalle. Ja minä kun luulin, että kahvi on se myrkky ja tee se ystävällisempi vaihtoehto!


Varoituksen sana olisi paikallaan myös mm. aspartaamista (makeutusaine) ja  natriumglutamaatista = E621 = arominvahvenne. Ehkä alan vielä tutkailla soijaan liittyviä linkkejä ja varoituksia :) Sitä ennen keitän itselleni kuitenkin kaurapuuroa, jonka päälle kaadan aamulla keräämiäni vadelmia! Vaarallista. En tiedä, mitä ympäristömyrkkyjä vadelmat ovat itseensä keränneet, mutta menkööt nyt tämän kerran!

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kirjailijan uhrit

Pari viikkoa sitten näin ohjelman, jossa käsiteltiin kirjailijan uhreja yllättävästä näkökulmasta. Olin varma, että nyt puhutaan kostosta. Kirjailija kostaa menneet pahat teot ja laiminlyönnit kirjoillaan, joissa faktan ja fiktion seasta erottuvat tosiasiat ja ne tosialliset henkilöt, jotka ovat syyllisiä joihonkin menneisyyden tapahtumiin. Jos siis osaa lukea rivien välistä. Mutta ohjelmassa käsiteltiinkin kirjailijoiden lapsia ja muuta perhettä. Kun kirjailija kirjoittaa pahimmassa luomisvimmassaan, hän ei muuhun keskity, ei hahmota ympäristöään, kadottaa ajan ja paikan tajun, unohtaa jopa lastensa nimet ja syntymäajat. Huokaus! No hieman ehkä liioiteltua, ajattelin. Miten siinä nyt noin voi käydä! Kunnes aloin tutkistella sitä ajanjaksoa, kun kirjoitin LÄHTÖ-romaanin ja tämän toisen vielä julkaisua odottavan tekeleeni ( molemmat samanaikaisesti!). Tulin töistä, ryntäsin työpisteeseeni, avasin tietokoneeni ja pari tuntia kirjoitettuani tajusin, että minulla oli vielä toppatakki päällä, kengät jalassa ja ruokakassi eteisessä. Tajusin, että jos minulla olisi ollut tuolloin perhe, kotona asuvia lapsia esimerkiksi, olisin saattanut hyvinkin unohtaa hakea jonkun harrastuksista, ateriat olisivat olleet valmisruoka-annoksia, roskapussit parvekkeella, pyykit pesemättä.

Mutta olisinko ryhtynyt kirjoittamaan? Kyllä olisin. Se sanoinkuvaamaton vimma, jolla asiat on  saatava pääkopasta ulos, ei anna armoa, tuskin olisi antanut armoa tuolloinkaan. Vaihtoehtoja ei ollut. En voinut kuvitellakaan, että olisin sysännyt tämän vimmani syrjään, vaikka lapseni olisivat olleet pieniä. Olisinko voinut tehdä itselleni niin suurta henkistä väkivaltaa! Uskon, että järkevänä ihmisenä olisin varmasti järjestellyt asiat niin, että lapset olisi hoidettu, pyykit pesty ja koti siistinä. Vai olisinko? Olisinko edes huomannut ympäröivää maailmaa ja suttuisia nälkäisiä lapsukaisia, jotka soittavat naapurin ovikelloa ja pyytävät ruokaa :). Koska äiti ei ole kotona, vaikka istuukin läppärinsä ääressä.

Kirjailija (vaikka minä en todellakaan ole vielä edes lähellä oikeaa kirjailijaa!) tekee työtä siinä missä muutkin, kuvataiteilijat, säveltäjät, it-osaajat, projektipäälliköt sun muut. Tuskin tietokoneen ääressä koko päivän istunut DI kotiin päästyään jättää työt taakseen, vaikka haluaisikin, ainakin sähköposti on tsekattava pari kertaa illan mittaan ja kännykällä on varmistettava huomisen työkuviot muutaman kerran. Onko tällainenkaan isä tai äiti oikeasti "kotona"? 

Ja nyt sitten näiden kirjailijoiden jälkikasvu kostaa kertomalla kirjailijavanhempansa mokat ja laiminlyönnit ja sen, että ovat oikeasti uhreja, koska sisäinen vimma ajoi isän tai äidin kauas pois asioiden oikeasta ytimestä, normaalista perhe-elämästä. Surullista, puolin ja toisin. Mutta mikä on totuus? Ymmärrän, että dramaturgia vaatii asioiden liioittelua. Ei riitä, että kertoo kirjailijaäidin tai -isän juoneen joka ilta pullon olutta. Täytyy kertoa, että kirjailijaäiti tai -isä joi joka ilta melkein kokonaisen kossupullon. Eikä riitä sekään, että kertoo jääkaapin olleen tyhjä, täytyy kertoa, että jääkaappi oli aina tyhjä, mutta onneksi koulussa sai lounaan, jos nyt sinne ehti, kun äiti tai isä eivät muistaneet ikinä herättää.

Täytyy myöntää, että kyllä minäkin laiminlöin erästä rakasta olentoa vimmani aikana, nimittäin kissaani, joka joskus katsoi minua todella vihaisesi kulmat kurtussa. Sehän on vain kissa, ajattelin ja kuvittelin, että riittää kyllä, kun täytän sen ruokakupin ja heittelen palloa muutaman minuutin ja silittelen aina ohi mennen. Kaduin käytöstäni tuhat kertaa, kun pitelin 21-vuotiasta Tipiäni elänlääkärin vastaanottohuoneessa lopetuspiikin vaikuttaessa pikkuhiljaa, kunnes se nukahti rauhallisesti ikiuneen ja lepää nyt eläinten hautausmaalla.

Olen viettänyt nyt pari viikkoa vanhassa mummolassani Laihialla, juuri siinä mökissä, jossa enoni syntyi ja asui lapsuutensa ja nuoruutensa ennen Kanadaan muuttoaan. Enoni kuoli Kanadassa helmikuussa tänä vuonna ja kaksi hänen parasta lapsuuden ystäväänsä  myöhemmin keväällä täällä Laihialla. Löysin liiterin ovenpielestä kolmet siihen kaiverretut nimikirjaimet. He jättivät puumerkkinsä ovenpieleen muistoksi siitä, että olivat ystävyksiä. Ja nyt he kokoontuvat ihan jossakin muualla, juoksevat toisilla niityillä. Terveisiä sinne ja vetäkää edelleen yhtä köyttä!

Täällä Keskikylässä olen tavannut eri ikäisiä sukulaisiani ja tuttujani. He ovat lukeneet kirjani ja pitäneet siitä kovasti. Ne, jotka tuntevat minut ja menneisyyteni, mutta myös minulle täysin vieraat henkilöt, nuoret ja vanhat. Olen tutkinut vanhoja valokuvia ja edelleen olen sitä mieltä, että tein oikein kirjoittaessani tämän kirjan. Torstaina tulee Kyrönmaa-lehden toimittaja Hanna Kleemola tekemään juttua minusta ja romaanistani. Yritän valmistautua niin hyvin kuin mahdollista, vaikka oloni onkin turvallinen, olenhan kotikentällä!


perjantai 5. heinäkuuta 2013

Aikamatka 50-luvulle

Lomailua Keski-Suomessa akselilla Jyväskylä, Säynätsalo, Lehtisaari  

Tänään kävin Haikan majakalla. Siinä Saaritien päässä juuri ennen majakkaa on kaksikerroksinen valkoinen talo, jonka alakerrassa on kahvila. Astuin sisään ja luulin vähän aikaa olevani jossakin Kaurismäen elokuvassa. Uskomaton miljöö, 50-luvulta, otaksun. Tien vieressä ei ollut minkäänlaista kylttiä ja luulin jo, että paikka on suljettu. Kahvi ja sokerimunkki 2 euroa. Paikkaa pitää Raili, ehkä n. 85-vuotias kohtelias vanha rouva, joka toi kahvin, munkin, sokerit ja kermanekan vanhalla peltisellä kukkatarjottimella pienin töpöttävin askelin. Yhdeltä asiakkaalta kuulin, että Raili asuu yläkerrassa.
 
Asiakkaina oli perhe, jonka pikkutytön nimi oli Tyyne (minun mummini nimi!), nuori äiti, joka imetti lastaan, kaksi hienoa rouvaa, jotka ottivat kuvia toisistaan ja keski-ikäinen pariskunta, joka katseli toisiaan lumoutuneena. Etsin katseellani kameraa, olo oli epätodellinen. Olenko kuitenkin jossakin filmissä? Olin vähän aikaa tosi onnellinen. Hengitin syvään menneisyyden tunnelmaa ja aloin unelmoida. Näin ympärilläni ihmisiä eri vuosikymmeniltä, erilaisissa vaatteissa, erilaisissa kampauksissa. Vastakihlautuneen sotilaan, jonka silmistä kuvastui lähtö, pelko ja kaipaus. Näin  pienten lasten kanssa pöydässä istuvan väsyneen äidin. Pariskunnan, jonka ainut tytär oli juuri muuttanut ulkomaille. Näin tyylikkään herran, joka oli käynyt kahvilassa joka sunnuntai-iltapäivä vaimonsa kanssa. Haudattuaan vaimonsa hän jatkoi perinnettä, neljäkymmentäyhdeksän yhteistä vuotta, silmissä kyynel.

 
Tässä on kuva kahvilan sisältä. Mitään muutoksia ei ole varmaankaan tehty ainakaan viiteenkymmeneen vuoteen. Seinät ovat kuulleet satoja ellei tuhansia tarinoita, rakkaudentunnustuksia, riitoja, sairaskertomuksia, tulevaisuuden suunnitelmia. 

Yritin kysellä Raililta kahvilan historiasta, mutta hän ei kuullut. Jaksoi kuitenkin hymyillä. En muista, milloin kahvi ja sokerimunkki olisivat maistuneet näin ihanille!

 

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Albina, Aleksis Kiven suuri rakkaus (?)



Albina Palmqvist oli viisilapsisen perheen toiseksi vanhin. Hänen äitinsä oli varakkaan tanskalaisen tilanomistajan tytär, isä oli räätälimestari Albin Palmqvist, joka oli muuttanut Kööpenhaminaan ja suorittanut siellä räätälimestarin arvon, tai niin hän ainakin väitti. Perhe muutti Kööpenhaminasta Helsinkiin v. 1829. Albina oli tuolloin 2 kuukautta vanha, vanhempi sisko Sofia 2-vuotias.
Albinan isä Albin Palmqvist rakennutti Helsinkiin Pohjois-Esplanadille valtavan kivitalon, joka käsitti 60 huonetta. Helsinki oli tuolloin käsityöläisille luvattu kaupunki ja perhe vaurastui. Jossakin vaiheessa Albin Palmqvistin liiketoimiin alettiin kiinnittää tarkempaa huomiota; onko mies edes oikea räätälimestari vai huijari? Liiketoiminta alkoi hiipua ja perhe joutui muuttamaan kivilinnasta vaatimattomampaan asuntoon Kaivokadulle. 
Samoihin aikoihin Katajanokan hökkelikylässä asui kyläräätälin poika Aleksis Stenvall, joka muutti Nurmijärveltä Helsinkiin 12-vuotiaana C.J. Granbergin kouluun oppiakseen lähinnä ruotsia. Vai oliko hän sittenkin siniverinen, laamanni Adlercreutzin avioton poika? Myöhemmin Aleksis  ystävystyi Palmqvistin nuorimman pojan Edmundin kanssa. Aleksis oli älykäs koululainen, joka kirjoitti yksityisesti ylioppilaaksi v. 1857. Edmundin ystävänä hänen vierailujaan Palmqvistin perheessä ei kukaan kummeksunut, vaikka vierailujen syy oli mitä todennäköisimmin juuri Albina. Tosin Aleksis oli kovin kiinnostunut perheen laajasta kirjastosta josta hän sai lainata mielinmäärin lukemista, vaikkakin ruotsinkielistä, koska suomenkielisten kirjojen painattaminen oli tuolloin kiellettyä. Ja Aleksis luki, lainasi ja luki, ja kävi syvällisiä keskusteluja kirjallisuudesta Albinan kanssa. Näin syttyi kipinä! Aleksis halusi itse ruveta kirjoittamaan. Vaikka Albina oli sisäänpäin kääntynyt ja hiljainen, jokin erityinen yhteys hänellä oli Aleksiksen kirjalliseen heräämiseen.
Albinan vaikutus Aleksis Kiven tunne-elämään kattoi koko tämän tuotannon. Se, mitä on luultu vain nuoren miehen kaukaiseksi haavekuvaksi, onkin ollut syvästi ja katkerasti elettyä todellisuutta, vai onko?. Kiven oma arvio salatusta lemmestä muuttui ”sielun synkeäksi paloksi”. Tarinan mukaan (perustuu sukulaisten haastatteluihin) Aleksis kosi Albinaa, mutta sai rukkaset.
Otsikon kysymysmerkki on minun laittamani. Koska tutkijat eivät varmuudella tiedä, oliko Albina todella Aleksis Kiven suuri rakkaus. Ja jos oli niin tuskin se oli ainoa. Oliko heillä suhde, olivatko he rakastavaisia, palvoiko Aleksis Albinaa vain etäältä uskaltamatta sittenkään kertoa syvistä tunteistaan? 

Lähde: Albina – Aleksis Kiven suuri rakkaus (Anja Kauppila)
…………………………….
Kadehdin Aleksis Kiveä (1834 - 1872), hänen tapaansa elää ja eläytyä, hänen huumoriansa. Hän ei pelännyt elämää, ei muita ihmisiä eikä itseään. Sitä vastoin Albina oli pelokas ja alistunut, mikä saattoi johtua hänen kovaluonteisesta äidistään. Mutta Albinalla oli hyvä sydän ja hän tunnisti sen lahjakkuuden, mitä Aleksis kantoi sisimmässään.
Elämä on mielenkiintoista. Ja elämän polut, juuri ne, mitä itsekin joka päivä tallaamme, ovat juuri sitä materiaalia, josta ammennamme, saamme voimaa ja joista kirjoitamme. Jokaisella on omat polkunsa, omat intressinsä, oma tapa tutkia ulkopuolisia tapahtumia ja oma tapa reagoida näihin tapahtumiin.
Tuusulassa on pieni mökki, Aleksis Kiven kuolinmökki, sielläkin kannattaa vierailla. Mutta muistakaa, että Aleksis Kivi oli paljon muutakin kuin Seitsemän veljestä ja se, että hän kuoli sairaana pienessä mökissä, on vain yksi etappi elämän taipaleella. Hän opiskeli, rakasti, kirjoitti ja eli! Ja kärsi ja ikävöi, aivan kuten me kaikki muutkin. 
File:Aleksis Kivi.jpg