lauantai 27. huhtikuuta 2013

Vapunalusjuhlintaa Ilonalla!

Vietimme perinteiset eteläpohojalaisten vapunalusjuhlat rannassa Ilona-laivassa! Meitä oli reilut 30 henkilöä, melkein kaikki eteläpohojalaisia. Tunnelma oli katossa, hyvää ruokaa, yhteislaulua ja kuulumisten vaihtoa, runonlausuntaa (Lasse Ojanen), karaokea ja arpajaiset. Sain arvalla  ihanan muhkean keramiikkaenkelin, josta olin todella iloinen. Lopuksi kerroin LÄHTÖ-romaanistani ja sen taustoista, kaikki olivat todella kiinnostuneita. Aloin tietenkin itkeä, kun kerroin, että enoni pääsee vihdoinkin Suomeen, poikansa tuovat hänen uurnansa kesällä Laihialle.

Vielä iltamyöhällä avasin läppärini ja tutustuin poikani suosittelemaan ilmaiseen  laskutusohjelmaan, joka olikin yllättävän helppo, otan sen käyttöön, kunhan homma alkaa pyöriä. Domain on myös ollut haaveissani ja sekin toteutuu muutaman päivä sisällä, nimeksi tulee www.kirjaperhonen.fi. LÄHTÖ-romaanin kannessa on perhonen, jonka haluaisin jatkossa kaikkeen muuhunkin tuotantooni. Uskon että se onnistuu.

Aurinko paistaa ja linnut kisailevat taloni edessä olevan puiston puissa! Olo on kevyt ja onnellinen! Edelleen uskon, että olen oikealla tiellä!

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Brändää itsesi!



No nyt tultiin vaikean paikan eteen. Pitäisi brändätä eli tuotteistaa itsensä. Pitääkö minun siis muuttua kauniiksi, hoikaksi ja nuoreksi naiseksi? Pitääkö minun hankkia villakoiria ja esiintyä niitten kanssa naistenlehtien palstoilla? Enkö minä riitä tällaisena? Täytyykö minun hakeutua vaikutusvaltaisten ihmisten seuraan, että olisin suurelle yleisölle kiinnostavampi?

Kaikkea tällaista miettii, kun uni ei tule silmään. Antaa kaiken nyt tapahtua pikku hiljaa, uskon siihen, että kaikki alkaa muotoutua vähitellen, saan itsevarmuutta ja voitan pelon ja ahdistuksen. Pelkäänkö kritiikkiä? Totta kai pelkään. Vai pelkäänkö omaa reaktiotani kritiikkiin? Tai että ystävät kääntävät minulle selkänsä , että piti tuonkin mennä nyt tuollaista kirjoittamaan! Jotkut kirjailijat kohauttavat olkapäitään kritiikille. Ehkä he ovat jo konkareita ja tietävät, että jokainen lukija muodostaa oman ja erilaisen mielipiteen kirjasta kritiikistä huolimatta. Joitakin koskettaa eri asiat kuin toisia, kaikkia ei voi miellyttää enkä usko, että se on edes tarpeellista.

Mutta katsotaan, mitä tuleman pitää! Sydämessäni tunnen, että olen vihdoinkin oikealla tiellä!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Unettomia ja levottomia öitä!



Sovin tapaamisesta ihan oikean kirjailijan kanssa. Menin iloisena ja toiveikkaana kuulemaan, miten ylevää ja ihanaa on elämä, kun on saanut kirjan valmiiksi, markkinointisuunnitelman tehtyä jne. Elämä seestyy ja rauha laskeutuu sydämeen, kun on saanut sanottua kaiken sen, mitä pitikin ja vähän enemmänkin.
Siinä hän istui hymyilevänä ja rauhallisena ja kertoi tyhjyyden tunteesta, pelosta ja ahdistuksesta.Takki on tyhjä, kun kirja on valmis. Pelko on ihan oma keksintö, sitä pelkää ihmisten reaktiota ja omaa reaktiotaan muitten arvosteluun. Ahdistus tulee muuten vaan.

Seuraavana yönä heräsin tuskaisena, hyvä kun tajusin, että olen omassa sängyssäni. Makasin hiljaa ja sitten tunsin sen kaiken; tyhjyyden tunteen, pelon ja ahdistuksen. Mutta ne ovat normaaleja inhimillisiä tunteita, oli oikea kirjailija sanonut. Mitään ei saa eikä voi pitää itsestään selvyytenä.Kaikki tunteet pitää läpikäydä, se on itsesuojeluvaistoa. Kaikkeen pitää varautua. Ja koko ajan pitää jatkaa kirjoittamista.

Sitten keskustelimme siitä, milloin voi tituleerata itseään kirjailijaksi. Vasta, kun kirja on julkaistu vai silloin kun kirja on tekeillä vai? Tästä keskustelimme pitkään, mutta en oikein päässyt jyvälle, miten asian laita on. Tosiasiahan on, että kirjailijan ammattinimike ei ole suojattu, koska ei ole olemassa varsinaista kirjailijan ammattitutkintoa, ainakaan Suomessa ja ainakaan vielä.Esiinnyn blogissani kirjailija Raija Hautalana siitä syystä, että esitän  kaikki mielipiteeni sekä omasta/omista kirjoistani että kirjoittamisesta kirjailijan näkökulmasta. Siihen ainakin pyrin. Kertokaa, jos olette eri mieltä!

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Sadepisarat piiskaavat ikkunoita ja lumet sulavat vauhdilla. Istun tietokoneeni ääressä ja luen kustantajalta tullutta LÄHTÖ-romaanini oikovedosta.



Oikoluku on melko työläs vaihe. Tarina vie mukanaan, mutta on pakko kiinnittää kaikki huomio lauserakenteisiin, välimerkkeihin ja ilmaisun tarkkuuteen. Kansi menee ehkä osittain uusiksi. Kuvat ovat omiani, mutta nyt kun olen tuijottanut kansilehteä muutaman päivän, haluan siihen sittenkin muutoksen. Pari luonnosta on jo valmiina ja kustantajan graafikko hoitaa loput mallikkaasti, kuten tähänkin saakka.

Käsikirjoituksen arvosteli mm. kirjailija Pasi Jääskeläinen. Hän kuvasi sitä näin: koukuttava, jännite säilyy alusta loppuun, genrenä lähes psykologinen trilleri, sujuvaa tekstiä, hyvää äidinkieltä. Vaikka henkilögalleria on runsas, kirjoittaja hallitsee juonen käännökset taitavasti.

Toinen romaanini, joka kertoo Marjasta ja hänen ystävistään (työnimi Kesällä kerran) on sekin jo valmiina ja tuli arvostelupalvelusta kiittävin sanoin sekin. Mutta siitä lisää sitten syksymmällä, nyt täytyy keskittyä tähän ensimmäiseen.

Kolmatta romaania (työnimi Pepi) kirjoitin osittain Italiassa edelliskeväänä, kasassa on 2/3, kyseessä on dekkari.

NVL:n näytelmäkäsikirjoituskurssilla valmistui ihan ensimmäinen oma näytelmä vuosi sitten. Myös novelleja on kasassa, mutta novellikirjoittaminen on vasta alkuvaiheessa, vaikeampaa kuin olin luullut. Hoen koko ajan novelleja kirjoittaessani, että älä selitä!

torstai 11. huhtikuuta 2013


LÄHTÖ-romaania aloin luonnostella kymmenkunta vuotta sitten, mutta aika oli kypsä vasta nyt. Enoni tiesi, että kirjoitan romaania, jossa hänellä on iso rooli. Surullinen olen siitä että, enoni kuoli 16.2.2013 Elliot Laken sairaalassa näkemättä valmista teosta. Mutta hän pääsee takaisin Suomeen, hänen tuhkansa tuodaan tänne poikiensa toimesta ja uurna lasketaan todennäköisesti Laihialle vanhempiensa kanssa samaan hautaan.

Kirjan tekeminen on ollut paikoin raskaskin matka omaan lapsuuteen, mutta se matka oli tehtävä, sen jälkeen lakkasin murehtimasta moniakin asioita. Kun yhden asian tai muiston kirjoittaa auki, alkavat muistot jonottaa päästäkseen ulos pääkopasta.

Nyt minulla on oikovedos tarkistettavana ja takakannen tekstiä hion vielä, nyt se näyttää tältä:


Elisabeth oli pieni tyttö, kun eno lähti Kanadaan. Kukaan ei enon irtiottoa sen kummemmin ihmetellyt, koska suvusta on aina lähdetty. Jotkut palasivat, jotkut eivät, eno palasi vasta isänsä hautajaisiin.
Vuodet ja vuosikymmenet kuluvat, mutta Elisabeth ei unohda rakasta enoaan, vaan matkustaa Kanadaan häntä tapaamaan saadakseen vastauksia. Palattuaan kesälomallaan lapsuusmaisemiinsa Etelä-Pohjanmaalle hän päättää selvittää enonsa lähdön syyt, vaikka tietää, että olisi korkea aika levätä ja syventyä oman elämänsä kiemuroihin avioeron jälkeen. Enon elämä ja hänen ratkaisujensa pohtiminen tarjoaa oivallisen pakotien. Moni kyläläisistä tietää jotakin, mutta kuin yhteisestä sopimuksesta he vaikenevat. Lapsuusmaisemissa monet onnelliset muistot saavat kuitenkin tummia sävyjä ja muuttuvat ahdistaviksi.
Elisabeth aikoo moneen otteeseen palata takaisin kotiinsa, mutta sitten katoaa Inka, paras ystävä ja tarina saa uusia sävyjä.
Vehreä kesäinen maalaistunnelma toimii loistavana taustana, kun Elisabeth tekee tilejä niin oman kuin enonsakin menneisyyden kanssa.


Tervetuloa!

Tervetuloa kirjailija Raija Hautalan blogiin!

 LÄHTÖ - ensimmäinen romaanini on pian painossa!