Monesti tulee ajateltua, että olisinpa tämänkin tajunnut parikymppisenä tai että miksi näistä asioista ei puhuttu, kun olin nuori! Jos saisimme elää elämämme alusta uudelleen, tekisimme todennäköisesti kaikki samat virheet kuin ennenkin, valitsisimme juuri samanlaisen tavan elää kuin tähänkin saakka. Koska niin se vain menee. Toisaalta, elämässä opimme koko ajan jotakin, ja se on palkitsevaa. Jos olisimme nuorina valmiita ja harkitsevia ihmisiä, kaikkitietäviä ja vain oikeita ratkaisuja tekeviä yksilöitä, kehittyisimmekö enää mihinkään suuntaan?
Luin tänään pätkiä Steve Jobsin kirjoituksista. Johtoajatuksena oli: trust in something! Eli usko johonkin: Se voi olla kohtalo, elämä itse, karma, usko ... Jokin johtotähti täytyy elämässä olla ja kun sen löydät, niin keskity siihen. Sitten silmiini osui tämä ihana lause:
"Getting to know yourself will make you feel more comfortable in your own skin. It will reduce your stress and anxiety.
Start the journey! Love what you do!"
Aamu- ja iltajoogasessioni alkavat pidentyä ja pidentyä enkä malttaisi lopettaa ollenkaan. On niin ihana olla omien ajatusten kanssa ja tehdä mielikuvaharjoituksia. Menneisyyden vaikeat asiat on käsiteltävä uudelleen ja uudelleen, minun täytyy myös kirjoittaa ne paperille, muotoilla niistä novelleja tai kokonaisia kirjoja ja kun näen kaikki tekstinä, vasta sitten voin päästää niistä irti.
Nuorena olin hyvin ujo ja hirveästi meni aikaa ja energiaa siihen, kun mietin mitä muut minusta ajattelivat. Nyt, keski-iässä, uskallan vasta olla oma itseni. Jos en kelpaa tällaisena niin ei sitten! Totta kai täytyy ottaa huomioon muut ihmiset ja heidän mielipiteensä, mutta rajansa sillä, alanko muokata itseäni jonkun muun tahdon mukaiseksi.
Kävin pari viikkoa sitten uusimassa reseptin työterveydessä ja siellä oli menossa jonkinlainen hyvänolon päivä. Jokainen kävijä sai ottaa isosta korista paperilapulle kirjoitetun lauseen. Minun lapussani luki seuraava teksti:
"Kun pidän monologin, opin uusiksi omia ajatuksiani.
Kun antaudun dialogiin,
voin vaikka oppia jotakin uutta."
Eli huolimatta siitä, että etsimme itseämme ja toivon mukaan löydämme sisäisen rauhan, tarvitsemme myös dialogia. Tarvitsemme toisiamme, perhettä, läheisiä ja rakkaita ihmisiä, kanssakulkijoita, auttajia hädän hetkellä tai niitä, joita voimme puolestamme auttaa, kun he apua tarvitsevat.
Mietin LÄHTÖ-romaanini päähenkilöä Elisabethia ja hänen ratkaisujaan. Olisiko hän valinnut toisen tien, jos olisi oikeasti kuunnellut, mitä muilla on sanottavaa?
Tällaisia mietteitä tänään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti