Ian McEwan: Ikuinen rakkaus ja Patricia Cornwell: Pahan jäljillä

Ian McEwan (s. 1948): Ikuinen rakkaus, Otava, v. 1998

Tässä sitä taas ollaan, McEwanin seurassa, vaikka Sementtipuutarhan jälkeen vannoin, että en ikinä enää lue hänen kirjojaan. Vieläkään en ole hänen faninsa, en tiedä, mikä  mättää. Jokatapauksessa tartun hänen kirjoihinsa, ne vetävät puoleensa, ehkä niiden arvoituksellisuus antaa haasteita, koska hänen kirjoissaan mikään ei ole sitä, miltä näyttää.

Kyseessä on psykologinen jännityskertomus. Clarissa ja Joe, lapseton avopari, nauttii kesäpäivän lämmöstä piknikillä lähipuistossa. Puolen sivun seesteinen aloitus muuttuu hetkessä painajaiseksi. Lähistöllä tapahtunut ilmapallo-onnettomuus laukaisee uskomattoman tapahtumaketjun, jolla on pelottavat seuraukset. 

Onnettomuudessa kuolee kahden pienen lapsen isä. Paikalla häärää myös muiden silminnäkijöiden mukana Jed Parry-niminen mies, joka tekee tuttavuutta Joen kanssa, tai oikeastaan hän alkaa piinata Joeta ja väittää tämän katsoneen häntä ”sillä silmällä”.

Jed vannoo Jumalan nimeen ja alkaa käännyttää Joeta, koska uskoo, että pelastus tulee aivan varmasti hänellekin. Hän myös vannoo ikuista rakkauttaan Joehen. Mutta Joen tieteellinen maailmankatsomus panee käännytystä vastaan, hän on neuvoton, koska Jed Parry lähettää useita viestejä ja kirjeitä per viikko. Sekä vaanii Clarissan ja Joen talon lähettyvillä. Clarissa ei ole koskaan nähnyt koko miestä ja hän alkaa epäillä Joen mielenterveyttä. Avioliitto alkaa rakoilla. Jed Parry on uhannut ”ryhtyä toimenpiteisiin”.

Joe on tiedemies ja alkaa tutkia Parryn mahdollista taudinkuvaa ja löytää de Clérambaultin oireyhtymän. Siinä henkilöllä on harhaluuloja toisen henkilön rakkauden kohteena olemisesta ja syyttää kohdetta (nyt siis Joeta) aloitteentekijäksi. Henkilö on kehitellyt itselleen usein uuden psyykkisen todellisuuden. Syynä saattaa olla kykenemättömyys kiinteiden ihmissuhteiden luomiseen, vaikea isä-suhde jne. Joe hankkii aseen, koska pelkää tosissaan Parryn mahdollisia toimenpiteitä.

Tässä kohden googlaan sanan  erotomania = De Clérambaultin oireyhtymä. Kyse ei ole hiipivästä hulluudesta vaan tauti puhkeaa äkillisesti esim. jonkin traumaattisen kokemuksen seurauksena. Katalysaattorina toimi tässä tapauksessa (ehkä) kuumailmapallo-onnettomuus, joka vaati kuolonuhrin.

Ikuinen rakkaus on mielenkiintoinen ihmismielen syövereihin uppoutuva romaani, joka antaa paljon ajattelemisen aihetta. Kirja tempasi mukaansa ensilehdiltä, vaikka välillä oli puuduttavaa lukea Joen yksityiskohtaisia ajatuksenjuoksuja sekä Parryn pitkiä vuodatuksia käännytyskirjeissään, näitä olisi pitänyt mielestäni karsia. Mutta McEwan osaa asiansa. Juuri kun olet turhautumassa näihin sepustuksiin, tulee käänne, joka avaa tarinaan aivan uusia näkökulmia. Tosin aluksi oli vaikea tajuta, oliko Parry kiinnostunut Joesta eroottisessa mielessä, vai ei. Joka tapauksessa kyse on piinaavasta ja sairaalloisesta kiintymyksestä ja lopulta Joe muuttuu itse vainoharhaiseksi ja lukijan on vaikea pysyä tarinankuljetuksen virrassa mukana. Kuka tässä kertomuksessa on sairas, piinaava Jed Parry vain pakkomielteinen Joe?

Lukulistalla on seuraavaksi mm. McEwanin Rannalla, jota on kehuttu hänen parhaakseen. Mutta ei vielä. Ikuisen rakkauden jälkeen oloni on sekava ja turhautunut. Kenelle McEwan näitä kirjoja kirjoittaa? Sitä nyt tässä pohdin.

Mummolan epämääräisestä kirjakasasta valitsin sadepäivän lukemiseksi minulle tuiki tuntemattoman Patricia Cornwellin Pahan jäljillä, Otava, v. 2004. Tai en siis ole koskaan häneltä mitään lukenut.

Patricia Cornwell (s. 1956) on yhdysvaltalainen jännityskirjailija, joka toimi ennen kirjailijaksi ryhtymistä rikosreportterina sekä avustajana kuolinsyyntutkijan toimistossa. Ja sitten huh!huh! Saatan olla sivistymätön, valikoiva ja hienosteleva lukija, kun tämä Kay Scarpetta nyt ei oikein natsannut. Mihin kategoriaan Cornwellin kirjat oikein kuuluvat, kuitenkin hän on näitä kirjoittanut jo parisenkymmentä? Scarpetta on kuolinsyyntutkija ja voisin tämän kirjan perusteella suorittaa alemman patologintutkinnon, niin yksityiskohtaista ja niin tarkkaa ja oksettavaa oli ruumiinavausten ja avauksissa käytettävien välineiden kuvaus. Nämä ovat naisten romaaneja - kuulemma. Money talks, sillä naisethan ostavat suurimman osan maailman kirjoista ja Cornwellhän todellakin myy. Ja totta kai Cornwell kirjoittaa siitä, minkä parhaiten hallitsee. Ehkä minäkin brassailisin ruumiinavaussanastolla, jos olisin sen alan ihminen.

Tapahtumat sijoittuvat kolmelle näyttämölle ympäri Yhdysvaltoja, henkilögalleria on moninainen ja uusia tyyppejä marssitetaan tupaan jatkuvalla syötöllä. Sekavaa ja omituista. Suurta pahaa metsästetään intensiivisesti, mutta pahantekijöiden motiiveja ja taustoja ei kerrota sen kummemmin. Ihan kuin kaikkien pitäisi ihan varmuuden vuoksi pelätä. Ja murhaaja paljastuu ihan kuin sattumalta, mutta ei syvennytä tapahtumiin miksi?-periaatteella. Mutta tämähän on minun mielipiteeni, näin minä tämän koin. Mutta nyt tiedän, kuka on Kay Scarpetta! Päivää ja näkemiin! Palaan perinteisten dekkarien äärelle, siellä sentään vallitsevat edes jonkinlaiset lainalaisuudet. Ihmisiä ei niissä pelotella ulkoisella pahalla siinä mielessä kuin ainakin tässä Cornwellin romaanissa.