Myrkyttikö CIA koko kylän?

Flunssan takia en päässyt Helsingin kirjamessuille, mutta aina ei voi voittaa. Tutkailin omaa kirjastoani, yritin laittaa kirjoja edes jonkinlaiseen järjestykseen; genret, kotimaiset, ulkomaiset, vieraskieliset jne. Työ on kesken, on ollut oikeastaan aina. Mitään ei tahdo löytyä. Ja kun tulen aktikvariaattireissuilta tai kirpputoreilta (tai roskakatoksesta, ihan totta! parhaat löydöt sanoisin ja ilmaiseksi!) muistan jo eteisessä, että mullahan on jo tämä kirja – jossakin.

Syksy on ihanaa aikaa lukemiselle. Mutta niin on kesäkin, riippukeinussa tai puutarhassa. Kuin myös talvi, viltin alla kynttilänvalossa. No, lukea voi aina ja kaikkialla. Luin juuri jostakin, että lukevat ihmiset ovat onnellisempia kuin ei-lukevat. Mietin tätä ja tulin siihen tulokseen, että kirja on kuin matka, voit irrottautua tutusta elämästä ja käydä jossakin muualla, elää vähän aikaa jonkun toisen elämää. Virkistävää, eikö totta. Minä olen tällä viikolla ”viettänyt aikaani” Sevenneillä Etelä-Ranskassa Massiesin linnassa eli olen lukenut seuraavan kirjan:

Anneli Vainio: Kastanjavuorten kylä (Kirjapaja

v. 2011)

Kastanjavuorten kylä vie nojatuolimatkalle vehreään ja vuoristoiseen Etelä-Ranskaan, jossa ränsistyneestä linnasta on kahdeksassa vuodessa remontoitu viihtyisä koti. Elämä on täynnä yllätyksiä, niin linnan remontin kuin kylän väenkin suhteen.

Lääkäri Anneli Vainio tapasi elämänsä miehen, kanadalaisen Robertin, aikoinaan Brysselissä. Heidän yhteinen matkansa vei Etelä-Ranskan jokilaaksoon, josta kodiksi löytyy vanha rapistunut kartano. Päivät täyttyvät remontoimisesta, uusista ystävistä, ranskalaisesta ruuasta, puutarhatöistä, pitkistä kävelyistä vuoristossa. Vaikka arki välillä koetteleekin, elämä kylässä on täyteläistä ja värikästä, se maistuu, tuntuu ja tuoksuu.

Lempielokuvani on Toscanan auringon alla, jossa eronnut amerikkalainen nainen matkustaa Italiaan ja ostaa talorähjän, jota alkaa remontoida. Mietin usein, miksi minua kiehtoo sekä tällaiset elokuvat että kirjat. Normaali ihminenhän ei tällaiseen ryhdy, vai ryhtyykö? Remontoimaan romutaloa (= remontoijan unelma), koska haluaa – no se ei ole vielä meikäläiselle selvinnyt. Masokismia? Itse mietin mökillä ollessani, maalaisinko eteisen vai tapetoisinko makuukamarit. Asiaa pähkäiltyäni tulen siihen tulokseen, että miksi? Ei niissä vanhoissa ole mitään vikaa. Eivät ne kyllä täytä läheskään sisustuslehtien kriteereitä, mutta mitä väliä? Elämässä on muutakin.

Kuitenkin ihailen suuresti tällaisia talojen ja linnojen remontoijia. Kyllä se vaatii todella paljon tahtoa ja kunnon vision ja tietysti rahaa. Mutta rahaa on pankit pullollaan, sanoi pappani aina, raha ei ole ongelma. Tehdään suunnitelma, aikataulut, budjetit sun muut, siinä se on. Ja sitten sitoudutaan vuosiksi. Välillä tulee varmasti uskon puute, mutta sehän on normaalia kaikissa ihmisen touhuissa.

Päiväkirjamainen prosessikuvaus eri työvaiheista oli kiinnostavaa luettavaa. Jokaikisen tiilen ja hirren käsittely ja asentaminen oli kuvattu uskomattoman pikkutarkasti. Ranskalaisen kyläyhteisön lämmin ja ihmisläheinen arkielämän kuvaus oli myös maukasta. Arki muodostui rutiineista, joita noudatettiin tarkasti. Esim. patongit (une baguette) haettiin joka aamu klo 7.30 leipomosta. Kirja viliseekin ranskankielistä ruokasanastoa ja toimii vaikka oppaana ranskalaiseen keittiöön. Lukuisat ihanat reseptit on harmi kyllä upotettu tekstiin, ne olisi voinut laittaa kirjan loppuun. Nyt ne pitää kaivaa esiin kirjan sivuilta.

Mutta eräs todella mielenkiintoinen juttu kirjassa oli, se liittyy jauhoihin ja leipomiseen. Ranskassa on edelleen kielletty täysjyväruis. Syy tähän löytyy vuoden 1951 tapahtumista Pont-Saint-Esprit`n kylässä, jossa sadat ihmiset sairastuivat, kymmenkunta kuoli ja 50 joutui mielisairaalaan. Syyksi arvioitiin rukiinjyvissä asustava loissieni Claviseps purpurea. Sieni aiheuttaa levottomuutta, vapinaa, kouristuksia, hallusinaatioita jne., hengityselimet lamaantuvat ja kuolema on lähellä. Tämän olemme varmaankin kuulleet moneen kertaan ja nähneet asiasta dokumentteja. Torajyvästä kehittiin lääkkeitä, mm. Leiras 1950-luvulla ergotamiinia, joka on mm. migreenilääke.

Torajyvää ja yhtä ainoaa leipomoa syytettiin, mutta joku teki tarkempia tutkimuksia asian ympärillä ja tuli siihen tulokseen, että syyllinen on CIA, jonka edustajia majaili kylässä juuri turman aikoihin. Kaksi entistä agenttia antoivat haastattelun, jossa vahvistivat asian – kyseessä oli CIA:n salainen koe, LSD:tä pudotettiin lentokoneesta kylän pelloille, vilja saastui ja kulkeutui ihmisten elimistöön. Ja tämän takia, 60 vuotta myöhemmin, ranskalaiset mussuttavat edelleen patonkia ja ranskanleipää!

Nautin tästä kirjasta. Se oli kirjoitettu lämpimällä ja ihmisläheisellä otteella ihmisten erilaisuutta ja paikallisia tapoja kunnioittaen. (Tosin puutarhanhoidon ja istuttamisen yksityiskohtainen kuvaus tuntui hieman puuduttavalta, mutta Vainio on varmasti ihan oikea viherpeukalo!)

Ja tässä oikeaoppisen ranskalaisen patongin ohje, s´il vous plait:

2,5 dl haaleaa vettä

1 rkl kuivahiivaa

350 g vehnäjauhoja

hyppysellinen sokeria

1 tl suolaa

Vesi, hiiva ja puolet jauhoista sekoitetaan ja annetaan seistä viitisen minuuttia. Sitten lisätään suola, sokeri ja loput jauhoista tiiviiksi massaksi.Taikinaa alustetaan n. 10 minuuttia, sitten nostatetaan liinan alla n. 1 tunti. Sitten se vaivataan uudestaan ja annetaan nousta vielä 1 tunti. Ja sitten muotoillaan pitkulaisia patonkeja, jotka paistetaan 250 asteen uunissa kunnes kuori on kullanruskea. Taikinan voi myös kaulita ja rullata kuin kääretortun, muista sulkea päät niin ettei patonki ala uunissa purkaantua.

Itse en käytä sokeria ja lisään taikinaan pari ruokalusikallista oliiviöljyä. Lisäksi heitän vielä lasillisen vettä uunin alaosaan paistamisen puolessavälissä, kuori rapeutuu entisestään.

Teatteria

Perjantai-iltana on sitten vuorossa musikaali Myrskyluodon Maija Lahden kaupunginteatterissa, siitä sitten seuraavalla kerralla.

930-luvulla torajyvästä opittiin li suosittu lääke muun muassa migreeniin, hermostollisiin vaivoihin ja masennukseen.