Kesäterveiset Karjalohjalta/Paikkarin torppa Sammatissa/Liv Ullmann: Muutos

Lomailua välillä muuallakin kuin Pohjanmaalla, vaikka Laihia siintääkin jo mielessä! Olen viettänyt ikimuistoisen viikon Karjalohjalla, aurinko on paistanut, tosin yhtenä päivänä jyrisi ukkonen Lohjanjärven yläpuolella ja vettä tuli taivaan täydeltä.

Lomalla voi käydä paikoissa, joista on lukenut ja haaveillut pitkinä talvi-iltoina. Olen aina halunnut käydä esimerkiksi Paikkarin torpassa, Elias Lönnrotin synnyinkodissa Sammatissa, Valkjärven rannalla, jossa tämä suurmies syntyi v. 1802. Yhtäkkiä seison pienen töllin edessä, käyn sisään ja katselen pelkistettyä maalaistupaa, sydänmuuria ja seinälle kiinnitettyä lautashyllyä, rukkia, pöytää ja vankkatekoisia tuoleja. Mökissä on kaikki tarvittava, mitään ylimääräistä sinne ei mahtuisikaan. Katselen hiljaa kehtoa, jossa äiti on Eliasta keinuttanut, rukkia, jolla on kehrätty lampaanvillaa, kanteletta, jota Elias on soittanut. Olen vaikuttunut.

Mutta tarina jatkuu. Kuva tai oikeastaan mielikuva köyhän torpan pojasta Elias Lönnrotista alkaa muuttua. Hän opiskelee Helsingin ja Turun yliopistoissa, hän on lääkäri ja kielinero, uupumaton ja ahkera kaikissa töissään ja toimissaan. Hän perehtyi myös yrtteihin ja niiden parantaviin ominaisuuksiin, opetti paikkakunnan lapsia ja otti sukulaisten lapsia kasvateikseen ja kustansi heidän opiskelunsa. Suurisydäminen hyväntekijä. 

Elias Lönnrot oli suomen kirjakielen toinen isä Mikael Agricolan jälkeen. Hän loi Kalevalan ja Kantelettaren, joihin keräsi materiaalia lukuisilla Karjalaan suuntautuneilla runonkeruumatkoillaan (matkojen tuloksia olivat muun muassa 65 000 säettä kansanrunoutta). Hän uudisti suomenkieltä ja toimitti sanakirjoja, laati lääketieteellisiä julkaisuja, kirjoitti virsiä. Elias Lönnrot oli suurmies, kansallisen itsetunnon lujittaja, monitietäjä, joka arvovallallaan eheytti kansallista kulttuuria yli kieli- ja puoluerajojen. 

Elias avioitui v. 1849 itseään huomattavasti nuoremman Maria Piponiuksen kanssa.  He asettuivat asumaan Kajaaniin rakennuttamaansa taloon, joka ikävä kyllä purettiin v. 1960.

Perhettä kohtasi tragedia toisensa jälkeen. Esikoispoika Elias kuoli v. 1852 vain 2-vuotiaana aivokalvontulehdukseen. Vaimo Maria kuoli v. 1868, neljästä tyttärestä kaksi kuoli nuorena keuhkotautiin ja yksi kurkkumätään, vain Ida selvisi. Ida jäi vanhan suurmiehen huoltajaksi. Isänsä kuoleman jälkeen Ida muutti ulkomaille ja kuoli Italiassa v. 1915 palaamatta enää koskaan Suomeen. Opas kertoi mielenkiintoisia asioita Eliaksen ja Ida-tyttären suhteesta. Ida hoiti siis isäänsä vuosikaudet, mutta isä ei antanut Idalle edes vaaterahaa. Pelkäsikö hän ainoan lapsensa puolesta? Että tämä lähtee ja jättää vanhan isänsä, vai kostiko hän jotakin Idan kautta? Tiedetään, että Eliaksella oli jyrkkiä mielipiteitä naisen asemasta, hänen mielestään nainen on vain miehensä taloudenhoitaja. Melko yllättävä katsantokanta näinkin oppineelta mieheltä. 

V. 1854 perhe muutti Helsinkiin Eliaksen professuurin takia, eläkkeelle siirtymisen jälkeen takaisin v.1862 Sammattiin, ensin viisitoistahuoneiseen Nikun taloon, ja myöhemmin, vuonna 1876, pienempään Lammin taloon, vanhuudenkotiin, jossa Elias kuoli v. 1884, melko iäkkäänä siis. Pitkän iän salaisuus piili varmasti hyvässä fyysisessä kunnossa ja kurinalaisessa elämässä. 

Elias Lönnrotin perhekuva

Kirja: Liv Ullmann/Muutos

Löysin Jyväskylän kirpputorilta oivallisen kasan vanhoja kirjoja. Koska rakastan elämäkertoja, luin ensimmäisenä Liv Ullmannin v. 1977 julkaistun omaelämäkerran Muutos.

Liv Johanne Ullmann on norjalainen näyttelijä, kirjailija ja elokuvaohjaaja, joka syntyi Tokiossa v. 1938. Kirjassa Ullmann valottaa persoonaansa sekä omana itsenään että maailmankuuluna näyttelijänä, jonka elämästä ei puuttunut glamouria. Vaikea avioliitto tunnetun ohjaaja-kirjailija Ingmar Bergmanin kanssa varjosti koko Livin loppuelämää. He työskentelivät kuitenkin yhdessä vuosikymmenet, Ingmar ohjasi ja Liv näytteli. Viisivuotisen avioliiton aikana heille syntyi Linn-niminen tytär, joka kulki mukana äidin filmausmatkoilla ympäri maailmaa.

Liv Ullman on lahjakas ja herkkä ihminen, joka monesti halusi paeta kaikkea sitä hössötystä, minkä kohteeksi kuuluisana henkilönä joutui. Mutta sisäinen palo ja rakkaus näyttelemiseen antoi voimia jaksaa tätä myllerrystä. Myöhemmin hän ansioitui myös ohjaajana. Pieni tytär toi lohtua Livin elämään, vaikka hän jossakin vaiheessa oli surullinen siitä, ettei ollut viettänyt lapsensa kanssa tarpeeksi aikaa.

Kirjaa oli ahdistava lukea. Olin niin voimaton Livin sisäisen ahdistuksen edessä, että välillä täytyi pitää lukemisessa päivän parin tauko. Tunsin hänen tuskansa. Paniikinomainen pelko, vaikea suhde Ingmar Bergmaniin, jatkuva epäonnistumisen mahdollisuus, ikävä omia läheisiä Norjassa, joku toinen olisi varmasti murtunut.

Ingmar Bergman totesi eräässä haastattelussa suhteestaan Liv Ullmanniin:

“We fought our demons as best we could.”

Loppukesän viimeistelen PALUU-romaania. Deadlineksi asetan syyskuun lopun, joten sadepäiviä odotellessa! No ei, kyllä sitä voi käsikirjoituksen ottaa mukaan vaikka laiturille, tai riippukeinuun ...