Kirjoitan tätä juhannuspäivänä
anno domini 2014. Katselen lahtelaisen kerrostaloni ikkunasta kadulle, joka on
tyhjä, ei autoja, ei pyöräilijöitä, ei ketään. Radiossa kaksi turistia ihmetteli,
miten Helsinki voi olla täysin tyhjä klo 14, ei ristin sielua
Mannerheimintiellä. Minusta tätä pitäisi hyödyntää enemmänkin
matkailumarkkinoinnissa. Vietä juhannus Suomessa! Koe tyhjä Helsinki! Tokion
vinkkelistä katsoen tyhjä pääkaupunkimme voisi olla houkutteleva vaihtoehto.
Palasin eilen Laihialta
Lahteen. Yleensä virta vie kaupungista maalle, mutta tässä sitä nyt ollaan
viettämässä rauhallista kaupunkijuhannusta. Voin tehdä rästitöitä, pestä maalta
tuodut pyykit, joogata, lukea, kirjoittaa, mietiskellä, suunnitella. Tulomatkalla käväisimme Seinäjoelle, tuossa
minulle tuntemattomassa pikkukaupungissa, josta löytyi mm. aivan ihana
askartelukauppa. Seinäjoki on kompakti muuttovoittoinen pikkukaupunki keskellä
Pohjanmaata, moderneja kauppakeskuksia ja ihania vanhoja puutalomiljöitä. Ja
ystävällisiä ihmisiä.
Ystäväni toi terveisiä
maalauskurssilta Roomasta. Maanantaina hän lähtee toiselle kurssille
Keski-Suomeen. Mistä tätä energiaa toisilla riittää? Minä olen kesän lapsi,
mutta silti olen välillä kuin lamautunut valosta ja lämmöstä. Kunnioitan kehoni
tarpeita. Jos se antaa viestin lepäämisestä, tottelen sitä, jos se ehdottaa
hikilenkkiä, toimin sen mukaan, tai ainakin yritän. Mutta syksy tuo energiat
takaisin ja voisin kiivetä vuorelle. Silloin aloitan uudet harrastukset tai
jatkan vanhoja.
Mummonmökilläni lomaillessani luin Riikka Pulkkisen kirjan Vieras (Otava, 2012). Kirja kertoo Maria-nimisen papin keväästä. Maria
on kotoisin Oulun läheltä, pieneltä paikkakunnalta. Isä on kirkkoherra ja
äiti amerikkalainen, tummaihoinen.
Alku oli vaikea, en
meinannut saada siitä millään otetta, teksti oli väkevää, kuvailevaa, runollista,
poukkoilevaa ja vaikeatajuista. Sanojen takaa tai lomasta alkoi kuitenkin
hahmottua itse tarina, tai tarinat. Suomenkieltä oli muunneltu ja käännelty
kuin kippoa, jonka voi nakata halutessaan kauas pois, tai sen voi poimia maasta
ja kurkistaa sen sisälle ja katsoa mitä siellä on. Tai oli ollut.
Pulkkisen kirja on täynnä
lukuisia aiheita, hengellisyys ja pyhyys, syntymä ja kuolema, menetykset ja
uhraukset, muukalaisuus ja juurien etsintä, anoreksia, väkivalta, pettäminen. Vaikeat
teemat lomittuvat kuitenkin mallikkaasti ja kirja pysyy upeasti koossa. Maria sairastuu
äitinsä kuoleman jälkeen anoreksiaan, jota siivittää uskonnollinen hurmos.
Anoreksian kuvaus oli niin piinallista, että voin melkein pahoin lukiessani
yksityiskohtia siitä, miten anorektikko laskee jopa kaurahiutaleiden lukumäärän,
riutuu kuoleman kielissä ja kutsuu ajanjaksoa silti ”valon kevääksi”. Tiedän,
että faktat ovat faktoja eikä niitä tarvitse eikä saa kaunistella eikä niistä
varmasti Pulkkisenkaan ole ollut helppo kirjoittaa. Loppujen lopuksi vaikuttava
lukukokemus, joka sai ainakin meikäläisen pohtimaan elämän suuria kysymyksiä, muukalaisuutta
ja vierautta, aivan uudesta näkökulmasta. Onko ihminen aina vieras, itselleen
ja toisille? Siinäpä kysymys.
PALUU-käsikirjoitus
tuli arvostelupalvelusta. Todella tarkka 13-sivuinen analyysi,
jossa arvostelija kertoi, mitä päässäni on kirjoittaessani liikkunut! Kyllä ne
osaa ja tietää. Selvää suomea, mutta tarvitsisin silti ihan oikeasti nyt
tulkin. Kääntynen asiantuntijan puoleen ja toivon saavani selkoa siitä, mitä
arvostelija on oikeasti tarkoittanut. Ainakin tiivistää pitää, ehkä lyhentää
koko tarinaa, erääseen kappaleeseen näkökulman muutos jne. Kieli on tarkkaa ja
mainio kirjoitustaitoni heijastuu joka sivulta, niin hän kirjoitti. Käyn nyt
kesän aikana koko kässärin uudelleen läpi ja teen toivotut ja ehdotetut
muutokset. Olen todella kiitollinen, että arvostelija (kriittisen korkeakoulun
kirjoittamisen opettaja) paneutui hänelle uskottuun tehtävään näin
perusteellisesti ja kuuliaisena ihmisenä yritän noudattaa tietenkin hänen
antamiaan ohjeita, harkintani mukaan tietenkin. Olisin tyhmä, ellen niin
tekisi!
 |
| Kuva reality-sarjasta Maalaiselämää. Puut pitää pilkkoa itse, vedet pitää kantaa saaveihin, pyykit pestään pulsaattoripesukoneella ja sitten ne lingotaan, jonka jälkeen ne ripustetaan pyykkinaruille. Paitsi linko hajosi, vain 30 vuotta vanha, ihme, ettei mikään kestä. |
 |
| Juhannusruusuja omasta puutarhasta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti