Kirjastosta nappasin
kesälukemiseksi Pirjo Rautiaisen Esikoiskirjailijasta
kirjailijaksi (Avain, 2013). Rautiainen on haastatellut 35 kirjailijaa,
jotka anonyymisti kertovat kirjan/kirjojen julkaisemiseen liittyvistä
tunnelmista, odotuksista ja siitä, vastasiko mielikuva todellisuutta.
Olin aistivinani läpi koko
kirjan jonkinlaisen epävarmuuden ja tuen puutteen varsinkin kirjailijan alkutaipaleella.
Kustantamoissa on kiire, eikä sieltä aina ehditä tai hoksata antaa tarpeeksi
tukea, toisaalta aloittelija ei osaa tai rohkene esittää oikeita kysymyksiä.
Kaivataan järjestelmällistä neuvontaa, jonkinlaista tutor-toimintaa. Kommenteissaan
kirjailijat pohtivat mm. kustantamoyhteistyötä ja suhdetta alan toimijoihin ja
organisaatioihin apurahatahoja unohtamatta.
Kirjailija haluaa
kirjoittaa, hän ei välttämättä ole hyvä esiintyjä eivätkä useat katsoneet edes
tarpeelliseksi omata loistavia esiintymistaitoja. Monet halusivat silti satsata juuri esiintymistilanteista
selviytymiseen, koska esiintyminen kuuluu enemmän tai vähemmän kirjailijan
työhön. Myös medianäkymättömyyden voi valita, eikä sitä sen kummemmin kukaan
ihmettele. (esimerkkeinä mm. yhdysvaltalainen kirjailija Donna Tartt ja ulkomailla
asuva Ilkka Remes).
Pohdintaa aiheuttaa mm. se
tosiasia, että moni kirjailija joutuu nyhtämään toimeentulonsa moninaisista
töistä, he joutuvat tekemään paljon muutakin, kirjoittamaan esim. kolumneja ja
muita lehtijuttuja, näytelmäkäsikirjoituksia jne. Monet opettavat
kirjoittamista. Summa summarum; olennaisin kysymys uudelle tekijälle ei ole se,
haluaako hän kirjailijaksi vaan se, haluaako hän kirjoittaa.
Kaiken kaikkiaan ajatuksia
herättävä teos. Ja kiinnostavinta oli se, että pääosassa olivat kirjailijat
itse, vaikkakin anonyymeinä.
Kirjoitan
tällä hetkellä kolumneja Kyrönmaa-lehteen. Saan valita itse aiheen/aiheet ja
olen todella iloinen tästä mahdollisuudesta. Kolumni on aivan oma lajinsa. Kolumni on sanoma- tai
aikakauslehdessä omalla palstalla säännöllisesti julkaistava lyhyt,
kantaaottava kirjoitus jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Kirjoittaja esittää
siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan
näkökulmasta ironiaa ja huumoria unohtamatta. Sopii meikäläiselle, joka omaa
kyllä provosoimisen taidon. Kiihdytä ja viihdytä!
Maaseudun
rauhaa
Täällä
maaseudulla elämä kulkee verkkaiseen tahtiin. Kylä (ja kylätie) on niin
hiljainen …, taitaa meikäläisen tontilta kuulua kovimmat melskeet, kun sahaan,
pilkon, ajan nurmikkoa, laulan ja nauran (siis itsekseni!). Ryntään hommasta
toiseen ja onnittelen itseäni, että autotallin ovien kohdalla ollut kivi on nyt
poissa. Tosin siihen tarvittiin apuvoimia, kuten kuvasta näette, avustajalle suurkiitos. Routa oli
nostanut kiveä, joka on hankaloittanut oviparin aukaisemista about 20 vuotta.
Mutta nyt on sekin asia korjattu. Tänään pesin pyykkiä pulsaattorikoneella ja
hupsista, linko ei suostunut enää toimimaan, vaikka on toiminut kolmekymmentä
vuotta, pitikö sen juuri tänään simahtaa! No kesäinen tuuli kuivatti pyykit
alle aikayksikön, joten kaikki hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti