Ajan hermolla ja Suomi-räppiä

Miten usein istunkaan tietokoneen ääressä verhot ikkunan eteen vedettyinä.  Etten näkisi aurinkoa ja kaunista kesäpäivää, kun kirjoitusvimmani on pahimmillaan(tai parhaimmillaan)! 

Toki päivän mittaan yritän lähteä ulos, mieluummin metsään. Siellä minuuteni pienenee ja tunnen olevani vain yksi nuppineulan pään kokoinen mitättömyys luonnon kiertokulussa. Se on terve tunne. En halua että ympäristöni luulee minun jotenkin pröystäilevän, että luulen olevani jotenkin erinomainen, tai erilainen, poikkeava, parempi kuin muut.

Vaatimattomuus kaunistaa! Vai kaunistaako? Kulkevatko vaatimattomuus ja heikko itsetunto käsi kädessä? Uskon tähän jossakin määrin. Miksi pelkäämme kehumista? Jos esim. lasta kehutaan, meneekö hän pilalle? Kasvaako hänestä ennakkoluuloton, hyvän itsetunnon omaava ja muut huomioon ottava aikuinen vai itsevarma kovis, besservisseri, joka uskoo itsekin olevansa melkein täydellinen ja muut ihmiset jotakin aivan muuta? Nämä ovat paljolti ehkä myös yksilö- ja perhekohtaisia juttuja. Mutta kannattaa silti kokeilla, rakkaus ja myötäeläminen ovat kuitenkin myös taitolaji, vaikka kaikilta se ei ikävä kyllä onnistu. Ja kannattaa myös miettiä kenen kanssa hengailee, negatiivinen ihminen vie helposti kaikki mehut toisesta ihmisestä, narsistista puhumattakaan.

Pidän itseni ajan tasalla lukemalla lehtiä ja seuraamalla sekä tv- että nettiuutisia. Nettiuutisissa on se hyvä puoli, että pelkän otsikon perusteella voin valintani mukaan syventyä tarkemmin niihin aiheisiin, joita pidän tärkeinä sekä itselleni ja/tai yhteiskunnalle. Miksi lukisin juttuja esim. kouluampujan sielunmaisemasta, koska kenenkään pään sisään ei voi mennä katsomaan, mitä siellä oikeasti liikkuu, mikä johti mihinkin. Syitä ja seurauksia on roppakaupalla, mutta myönteisellä suhtautumisella ja empatialla luulisin voivan estää ainakin osan pahoista teoista. Jos et ole tärkeä kenellekään, jos sinut mitätöidään niin jonakin päivänä teet jotakin, että sinut huomattaisiin. Melko usein kanavoit tuskasi johonkin positiiviseen, kirjoitat vaikka kirjan tai perustat yrityksen, opiskelet ja saavutat yhteiskunnallisesti arvostetun aseman, menet vapaaehtoistyöhön. Ikävä kyllä on toinenkin tie huomatuksi tulemiseen, mutta siltä sieltä ei useinkaan ole paluuta.

Osallistun sosiaalisessa mediassa keskusteluun vanhustenhuollon nykypäivästä, koska en tällä hetkellä voi muuta kuin ottaa kantaa ja ilmaista mielipiteeni.  Uskon edelleen siihen, että joukoissa on voimaa. Se on nähty jo takavuosikymmeninä. Yhdessä saamme enemmän aikaan. Kirjoitan nimeni joka ikiseen adressiin, jossa vastustetaan esim. lähikoulujen ja lähikirjastojen lakkautusta. Nimeni on siellä tuhansien muiden nimien joukossa ja kun lista toimitetaan kaupungintalolle tai mihin se nyt toimitetaankaan, siellä tajutaan, että asia on sittenkin tärkeä, kun noin ja noin monet ovat allekirjoituksellaan mielipiteensä tuoneet julki. Hyvän asian puolesta olisin valmis menemään banderollini kanssa seisomaan vaikka keskelle toria. Miksi häpeisin? Tämä on minun elämääni. Jonkun toisen elämä on toisenlaista.

Totuus piilee joskus Suomi-räpissä, vielä loppuun pala Cheekin tekstiä levyltä Jippikayjei (2010)

En suostu unelmoimaan elämääni,

vaan elän unelmaani.

Sen saavuttaminen on aina ollut mulle maali …

Kauniita syyspäiviä ystävät – lunta odotellessa!

Tässä v. 1959 Huutoniemen kansakoulussa Vaasassa maalaamani akvarelli "Puun istutus".