Kaisa Kurki: Herätetty yö - Pahan prinsessan päiväkirja

Kaisa Kurki: Herätetty yö – Pahan Prinsessan päiväkirja

(Mediapinta 2017/Suomi 100 runokirjaa)

Viimeistelty taitto, virheetöntä tekstiä, kauniit kannet. Otsikko oli mielestäni paljonpuhuva ja odotinkin angstista teinivuodatusta. Miten väärässä olinkaan. Sanoisin, että kädessäni on runokirja, jota en suosittele heikkohermoisille enkä missään tapauksessa lapsille.

Kyseessä on ilmiselvästi omaelämäkerrallinen runoteos, jota lukiessani jouduin niin syviin vesiin etten ikinä. Sisimmässäni vuorottelivat raivo ja epäusko, viha ja turhautuminen. Miten ja miksi tällaista pääsee tapahtumaan. Pieni tyttö alistetaan jo varhain lahkon sääntöjen mukaiseen elämään, jossa kaikki on kiellettyä, kaikki on syntiä, aivan kaikki.

”Elämä oli hiuskarvan varassa

ikuista pelkoa pienelle lapselle

joka uskoi kaiken ja kasvoi siihen”

Ja kun herääminen seksuaalisuuteen tapahtuu, alkaa sen yhden yön odotus, kaikki muu ennen avioliittoa on kiellettyä.

”Ja saarnaaja sanoi raamattutunnilla että rokki oli syntiä

koska siinä oli yhdynnän tahti.”

Ei voin kuin kuvitella, miten ristiriitaiseksi elämä muodostuu, kun lahkon säännöt rajoittavat kaikkea ja mieli tekee elää normaalia elämää, olla kuten muut. Pelko ja huono omatunto istuvat harteilla koko ajan.

” Ihmiset tanssivat

niin ne kiemurtelevat helvetissä

äiti sanoi

enkä mennyt edes vanhojen tansseihin

Piti elää

kahdessa maassa

niinkuin ei täällä olisikaan”

Ja sitten eräänä päivänä kirjoittajan elämään astuu mies, äidin valitsema.

”Ja äiti toi Hänet meille

Tässä on sinulle hyvä mies

samasta lahkosta”

Mies osoittautuu täydelliseksi narsistiksi. Hän piinaa vaimoaan, suoranaisesti kiduttaa häntä. Koska hän on Kuningas.

Lapset syntyvät ja maanpäällinen helvetti jatkuu, ainaista pelkoa ja varuillaan oloa, narsistihan voi tänään olla hyvä ja huomenna paha, hän tekee mitä haluaa seurauksista piittaamatta.

Elämään tuovat lohtua unenomaiset ihastukset. Ensimmäinen prinssi, toinen prinssi, kolmas prinssi ja Hellitty, nainen, jolla on samanlainen kohtalo.

”Säie sitoi meidät

tietämättämme yhteen

lapsuus lahkossa”

Jos tapaisin Kaisa Kurjen, mitä sanoisin hänelle? Itkisinkö hänen kanssaan? Taputtaisinko olalle ja sanoisin että kyllä se siitä? Kannustaisinko jatkamaan elämää ja unohtamaan kaikki kauheudet? Lohduttaisinko sanomalla, että olet sinulla on varmasti edessäsi paljon hyviä vuosia? Vai sanoisinko päin naamaa, että miksi annoit sen kaiken tapahtua. En tarkoita nyt uskonlahkon pihtejä, koska tuolloin Kaisa oli vielä pieni tyttö, vaan sairasta parisuhdetta. Miksi et lähtenyt? Eikö sinulla ollut ketään, jonka puoleen olisit voinut kääntyä kysymään neuvoa, ketään joka olisi kuunnellut? Miksi ja miksi? Mitä olisin tehnyt samassa tilanteessa? Pienet lapset, työ, elämää jaksamisen äärirajoilla. Hyvä kun jaksaa aamulla nousta. Elämän suuret ratkaisut eivät ole helppoja.

Runot ovat herkkiä, unenomaisia, niissä soi elämän tumma sävel. Mietin, miten joku jaksaa tällaista elämää. Koko elämä pelkkää alistamista, henkinen murha, sanoisin, ja syylliset jäävät tuomitsematta.  Eikö kurjuus koskaan lopu? Kiusatun ja piinatun ihmisen ainoa toive on

”Rakastella kauniisti

kerran elämässä”

Vaatimaton toive, joku voisi ajatella, mutta minusta uskomattoman hieno oivallus.

Toivotan Kaisalle kaikkea hyvää. Mutta paha on saatava ensin ulos kehosta, jotta tilalle voi tulla jotakin kaunista. Yksi rankimmista lukukokemuksista, sanoisin. Turhauttavinta on se, että paha ei saa palkkaansa. Mietin, miten moni nainen tälläkin hetkellä miettii ulospääsyä sairaasta parisuhteesta. Uskoisin, että liian moni.

Tähän runokirjaan palaan varmasti joskus myöhemmin, mutta annetaan ajan nyt kulua.

Etsin lohtua ja avaan Uuno Kailaan runokirjan (Runoja vuodelta 1945):

Olin nuori

”… minä toisilla nuoret kasvot näin

ja vihasin omaa itseäin

ja kipeää elämääni.

Ah, silloin tietänyt vielä en,

että tuskan saappailla samoten

ei kuljeta tietä turhaan”