Oili Valkila: Loista kirjoittajana

Oili Valkila: Loista kirjoittajana: BOD 2016  (pehmeäkantinen, 152 sivua)

-       Älä suotta odottele inspiraatiota

Oili Valkila on suomen kielen maisteri, toimittaja ja kirjailija. Tässä kirjassa hän painottaa kirjoittamista systemaattisena ja arkisena tapahtumana, mitään mystistä inspiraatiota ei kannata ruveta odottelemaan (Jippii!). Systemaattisuus ei kuulemma tapa luovuutta, tässä olisi poisoppimisen paikka ainakin meikäläisellä. Kirja ohjeistaa niin kaupallisen tekstin, blogikirjoitusten, verkkokirjoittamisen kuin kaunokirjallisenkin tekstin tuottajia.

Systemaattista tekstin tuottamista ei ainakaan Suomessa ole opetettu nyt keski-iässä oleville (toivottavasti nykyään tilanne on toinen). Ainekirjoitustunnilla annettiin aihe ja siitä sitten oli ruvettava kirjoittamaan, lineaarinen jatkumo otsikosta loppulauseeseen ei antanut mahdollisuutta lisätä tai muokata tekstiä, kun sen kerran oli kirjoittanut.  Aikaa esim. 2 tuntia.  Ja voi miten pelättiin aineiden palautuspäivää. Punakynä oli laulanut. Minut haukuttiin suurin piirtein pystyyn … kun Hautalan aine on taas pitkä kuin nälkävuosi! Oliko koskaan puhe siitä, miten pitkä aine saisi olla? En muista. Pelkkää pelkoa, arvostelua ja nöyryyttämistä. Eikä ikinä ymmärretty, että olemme kaikki erilaisia, myös kirjoittajina. Ja voi, miten se on jäänyt tuonne takaraivoon. Vieläkin tekstin ns. suoltamisvaiheessa on vaikea olla korjaamatta virheitä, vaikka tekstiin on nykytekniikalla helppo palata, korjata, poistaa ja lisätä.

Kaikki me pelkäämme jonkinlaista blokkia ja koemme valkoisen paperin kammoa. Mutta mitään inspiraatiota ei kannata jäädä odottelemaan. Monet meistä tietävät, miten kirjoittamisen esteet hallitsevat meitä, varsinkin jos kirjoitat kotona, vaikka keittiön pöydän ääressä lasten lähdettyä kouluun. Raivaan tässä nyt ensin vähän tätä huushollia, kahvi tippumaan, postikin tuli ja se on tsekattava. Tutut rutiinit hallitsevat elämäämme ja meillä on taipumus siirtää epämieluisat tehtävät jonnekin tuonnemmaksi. Mutta Valkilalla on ratkaisu, apuun tulee prosessikirjoittaminen (alkujaan Kaliforniasta) eli teksti syntyy aina ideoinnista lähtien selkeää prosessia noudattaen. Ja jos tulee jumi, kirjoita tajunnan virtaa, aina sieltä aivojen syövereistä jotakin nousee. Ja tallenna kaikki tällaiset välikirjoitelmatkin, niihin voi aina palata. Prosessimaisuus kirjoittamisessa siirtää huomion sisältöön ja ajatteluun. Mutta liian korkealle ei rimaa kannata tässäkään asettaa. Valkila lupaa, että menetelmä on selkeä ja varma tapa kaikenlaisten tekstien aikaansaamiseen. Hyvältä kuulostaa myös ohje siitä, että ”norsun voi nauttia systemaattisesti pieninä paloina”.

Keskeinen työkalu on tavoite. Tärkeä on myös dead line, että edes suurin piirtein olisi selvillä milloin käsikirjoitus olisi juonen ja sisällön osalta valmis lähetettäväksi esim. mallilukijoille. Pituus ei ole itseisarvo, mutta sujuvuus on. Tiiliskiviromaani saattaa olla koukuttava ja mielenkiintoinen, jos se on sujuva. Joskus taas voi ajatella, että eikö kirjoittaja pystynyt tiivistämään asiaansa, kun piti kirjoittaa melkein tuhatsivuinen juttu. Itse olen kirjoittanut kolumneja lehtiin, sieltä tulee tarkka merkkimäärä, jonka sisään teksti on saatava mahtumaan. Selkeä ohje ja rajaus jotenkin rauhoittavat.  Eikä pidä aliarvioida alitajunnan merkitystä, se työskentelee parhaiten unen aikana, joten kannattaa jakaa työskentely lyhyempiin rupeamiin, ettei väsähdä tai kyllästy. Kuuntele intuitiotasi ja luota siihen.

Kirja sisältää lukuisia tehtäviä, jotka eivät ole liian monimutkaisia tai työläitä. Esim. tutustu kohderyhmääsi. Olen itse työelämässä törmännyt usein siihen, että jotkut ammattiryhmät kirjoittavat tosilleen ja tavallinen tallaaja jää pimentoon, koska ei ymmärrä mistä puhutaan. Kansanomaistaminen ei ole mitenkään hävettävää, on pyrittävä selkeään ja ymmärrettävään ilmaisuun.

Tärkeää on tietenkin myös palaute. Kouluaikoina palaute oli yleensä negatiivista. Parhaimmillaan palaute mahdollistaa saajansa oppimisen ja kehittymisen kirjoittajana. Hyvä palaute kertoo, missä olet onnistunut ja mitä pitäisi kehittää. Siitä on sitten hyvä jatkaa tekstin tuottamista ilman että pahoitit mielesi.

Nyt laitan Oili Valkilan kirjan kirjahyllyyni muiden loistavien ohjekirjojen joukkoon, ihan siihen Tapani Baggen (Se murhaa joka osaa), Taija Tuomisen (Minusta tulee kirjailija), Mika Waltarin (Aiotko kirjailijaksi?) ja parin muun ohjekirjan viereen.

********************************************************

Edellinen postaukseni käsitteli Claire Macintoshin kirjaa Annoin sinun mennä. Te, jotka olette kyseisen kirjan lukeneet, huomasitte varmaan, että johdin tahallisesti harhaan erään hahmon suhteen. Tämän tein vain ja ainoastaan siksi, etten olisi paljastanut jutun juonta! Anteeksi!

Tällaisia mietteitä tällä kertaa.