Patrick Modiano (s. 1945): Jotta
et eksyisi näillä kulmilla, WSOY 2015, 136 s.
Patrick Modiano sai Nobel-palkinnon v. 2014 ja hän on
kirjoittanut kymmeniä romaaneja ja novellikokoelmia. Modianoa sanotaan
muistamisen mestariksi.
Kirjassa kirjailija Jean Daragane hukkaa
osoitekirjansa junamatkalla. Aikojen päästä joku mieshenkilö soittaa hänelle ja
kertoo löytäneensä kirjan. Hän on löytänyt kirjasta erään henkilön nimen ja on
kiinnostunut, mistä Daragane on hänet kirjaansa napannut.
Soittaja haluaa ehdottomasti tavata, mutta Daragane empii, koska on
vaistoavinaan miehessä jotakin outoa ja uhkaavaa. He sopivat tapaamisen
kahvilaan.
Daragane on syrjäänvetäytyvä, yksinasuva, ihmisiä kartteleva
keski-ikäinen herrasmies. Hänellä on kaksi majapaikkaakin, jotta voi tarpeen
tullen “paeta” toiseen niistä. Osoitekirjassa oli yksi nimi, jonka soittaja ottaa esille, Torstel. Tämä samainen nimi on
esiintynyt Daraganen kirjoittamassa kirjassa Kesän pimeys, jonka sisällön kirjailija itse hädin tuskin muistaa.
Kahvilaan saapuu mies ja nainen. Mies on nimeltään Gilles Ottolini ja
nainen (joka ilmeisesti on seuralainen) on nimeltään Chantal Grippay. Mies
pyytää Daraganen apua erään tapauksen selvittämisessä. Nainen ojentaa
valokuvan, joka esittä pientä poikaa ja Daragane oivaltaa pian, että kuva
esittää häntä. Nainen tuntuu pelkäävän miestä ja ilmoittaa Daraganelle
tulevansa yöllä salaa häntä tapaamaan.
Muistikuviin astuu Annie Astrand –niminen henkilö, jonka Daragane
hämärästi muistaa toimineen ikään kuin äidin korvikkeena jonkin aikaa, kun hän
oli pieni poika. He tapaavat 15 vuoden jälkeen.
Tarina etenee verkkaisesti, mutta kuitenkin sen verran tapahtuu, että
jännite pitää. Tai tapahtuu ja tapahtuu. Tapahtumat keskittyvät Pariisiin,
oikeastaan melko suppealle alueelle, kadunnimet vilisevät sivu sivulta ja oli
pakko ottaa Pariisin kartta esiin, jotta pysyi kärryillä missä päin milloinkin
kuljettiin, joko konkreettisesti tai muistoissa.
Mieleen nousee väkisinkin Modianon Villa Triste, siinäkin haahuillaan muistojen
kanssa/perässä ja jotenkin ollaan hukassa, ote lipsuu. Ote lipsui siis lähinnä
minulta.
Kirjassa liikutaan nykypäivässä, lähimenneisyydessä ja lapsuudessa, siis
kolmella aikatasolla. Ei mikään helppo kirja, mutta miksi pitäisi. Ainakin oli
ajatuksia herättävä, vaikka jotenkin hävitin punaisen langan moneenkin
otteeseen. Kirjassa yritettiin tavoittaa jotakin. Oliko se muisto, muistikuva,
tunnelma tai kipeä tosiasia, jokin selvittämätön menneisyyteen liittyvä
yksityiskohta? Usein itsekin muistelen (tai yritän ainakin) menneisyyden tapahtumia
ja ihmisiä, jotka kävivät elämässäni ja hävisivät jonnekin, kunnes he joskus
putkahtavat alitajunnasta ja saatan miettiä, että mitä heille oikeastaan
kuuluu, missä he ovat ja ovatko elossa. Jotkut yrittävät rakentaa
elämänmittaista ja loogista kertomusta omista muistoistaan/muistikuvistaan. Jos
muistamme vain palasia tai pieniä kohtauksia ja tuokioita, se saattaa olla
enemmän kuin vaikeaa. Tiedän ihmisiä, jotka sanovat, ettei heillä ole mitään
muistikuvaa siitä, kun olivat alle kouluikäisiä. Ei, vaikka hänelle
kerrottaisiin, että kai muistat kun olimme Espanjassa, tai kun kävimme tähtitornissa.
Mutta - ei mitään. Silloin tulee
väkisinkin ajatelleeksi, onko unohtaminen sittenkin parempi kuin ne muistot,
jotka saattaisivat vanhoinakin haavoittaa ja lisätä tuskaa. Ja kuka takaa, että
muistamme oikein.
“Miksi joillakin ihmisillä, joista emme tiedä mitään,
jotka tapaamme vain kerran ja joita sen jälkeen emme enää näe, on kulisseissa
niin tärkeä merkitys elämässämme?
Näitä mietteitä toi tämä kirja pintaan. Vähäinen sivumäärä, mutta luin
todella hitaasti, pariinkin otteeseen ja lisäksi palasin moniin kohtiin. Tästä
saisi hienovaraisen, eleettömän kaurismäkeläisen leffan. Tiedän jo, ketkä siinä
näyttelesivät.
..........
Lahden kaupunginkirjastossa on jatkuva poistokirjojen myynti, 1 euro/kpl. Tänään ostin Hannu Väisäsen v. 2013 ilmestyneen Taivaanvartijat. Ja nyt jo poistettujen kärrissä!
12.5.2016 osallistuin Salpausselän kirjailijat ry:n järjestämään tilaisuuteen Sibeliustalon saunakabinetissa. Kuulimme Hollolan Lahti -lehden päätoimittajan Sauli Hirvosen mietteitä (hän on myös Lahti Seuran puheenjohtaja). Kirjailija Pasi Pekkola kertoi kirjansa Lohikäärmeen värit kirjoitusprosessista ja avasi kuulijoille Kiinaa ja sen historiaa. Jippii! Tänään sain kirjastosta kyseisen kirjan, jota olin jonottanut jo tovin.
Huomenna taas perimmäisten kysymysten äärelle eli landelle. Meinasin ostaa siemenperunoita viikonloppuna Helsingistä 4 euroa/kilo mutta tänään pyöräilin Lahen torille ja siellähän niitä oli kaikenlaisia, siis erilaisia, 1 euro/kilo.
 |
| Kuvataiteilija Marjo-Riitta Olanderin maalaus Hiljaisuus vuodelta 2011 sopii tähän Modianon utuiseen tunnelmaan paremmin kuin hyvin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti