Adultery by Paolo Coelho

 Syrjähyppy, aviorikos vai uskottomuus?

Paulo Coelho: Adultery (alkuteos Adultério, suom. v. 2014, Bazar, nimellä Uskottomuus)

Muistan, miten haltioitunut olin aikoinaan, kun löysin Coelhon kirjat. Alkemisti kolahti todella ja sai sisimpäni liikkumaan aivan eri sfääreissä kuin aikaisemmin. Kirja oli tiiviistä tarinankerronnasta huolimatta maaginen elämäntaito-opas. Kauppalehti valitsi Alkemistin Vaihtoehto-bisness – kirjakseen v. 2002, eikä varmasti syyttä. Jonkun muunkin maallinen vaellus saattoi saada uudenlaisia nyansseja. ”Kuuntele sydäntäsi, ymmärrä mistä tulet ja mihin olet menossa. Seuraa unelmiasi!”. Tähän ei kai ole mitään lisättävää.

Coelho on syntynyt v. 1947 Brasiliassa, äidinkieli on portugali. Hän alkoi tahkota rahaa näillä kirjoillaan vasta, kun oli kokenut elämässään kasan vaikeuksia; hän oli kapinoitsija, joka suljettiin useasti mielisairaalaan, käytti huumeita, sulkeutui kuoreensa, oli outo kummajainen. Alussa hän sanoitti menestyksellä lauluja, sekaantui mustaan magiaan ja mitä kaikkea. Eli ei mikään eilisen teeren poika.

Olin takavuosina töissä opettajankoulutuksessa, pedagogisia opintoja jo kauankin opettajina toimineille. Ahdistavinta monille oli oman elämänkaarijanan hahmottelu. Näit eletyn elämäsi janan muodossa: syntymä, nuoruus, opiskelu, vanhemmuus, työelämä. Tuijotat janaa ja ajattelet, että olenhan minä saanut aikaan vaikka mitä. Ja sitten tulee kysymyksiä: Olisitko halunnut jotakin enemmän? Tai olisitko halunnut jotakin muuta? Olisitko tehnyt jotakin toisin? Unelmat ja haaveet olivat hautautuneet monen kohdalla kiireen ja arjen jalkoihin. Tai ehkä ei haluttu tinkiä turvatusta toimeentulosta.  Jotkut olivat tehneet elämässään niitä ratkaisuja, joita vanhemmat odottivat tai edellyttivät.

Coelhon mukaan olisi välillä hyvä tanssia ”rytminvastaisesti”. Mutta kukaan ei halua tehdä tietoisesti väärin, olemme tottuneet tekemään asiat ”niin kuin ne kuuluu tehdä”. Omassa elämässäni tukahdutin luovuuteni, koska takaraivoon oli jäänyt jonkinlainen muistikuva luovissa ammateissa toimivista henkilöistä tai oikeastaan suhtautumisesta heihin; näyttelijät, taidemaalarit, kirjailijat, muusikot ja jopa toimittajat laitettiin (ainakin siellä, mistä minä olen kotoisin) samaan nippuun – taivaanrannanmaalareita, hamppareita, oikeaa työtä vieroksuvia komeljanttareita jne. Ja kun sisäinen luovuuden patoni avautui, se oli kuin vuolas virta olisi vienyt minut mukanaan uusiin seikkailuihin. Maailmaani tuli lisää värejä. 

Eli nyt tuohon Uskottomuus-kirjaan ja siihen, oliko kysymyksessä aviorikos vai syrjähyppy. Joka tapauksessa perheenäiti Linda teki huorin, niin kuin Raamatussa sanotaan, etsiessään sisältöä elämälleen, joka oli mielestäni aivan mallikasta ja turvallista elämää. 

Lindalla on hyvä koulutus (toimittaja), aviomies, kaksi lasta, omakotitalo Sveitsissä ns. Audi-vyöhykkeellä (onko Sveitsissä muitakin vyöhykkeitä?). Kaikki on siis kohdallaan. Mutta Linda voi huonosti, hän ei osaa sanoa, mikä häntä vaivaa ja hän alkaa etsiä parannusta olotilaansa ramppaamalla lääkärien ja psykiatrien vastaanotoilla.  Sattumalta hän törmää nuoruudenrakkauteensa, josta tulee hänelle pakkomielle.

Kirja on myös kannanotto ja analyysi sveitsiläiseen sisäänpäin kääntyneeseen elämänmenoon. Coelhon kirjoissa peilataan tavalla tai toisella ja enemmän tai vähemmän yhteiskunnan ilmiöitä ja tilaa. Teos ei ole missään mielessä eroottinen, seksillä ei mässäillä, paitsi kerran, ei mitenkään kaunis sessio. Mielenterveysongelmia ja syitä käsitellään monelta eri kantilta. Mikä meitä sitten kahlitsee? Mitä tehdä, jos elämä alkaa tylsistyttää ja siitä puuttuu haasteita? Varmasti olemme kaikki kokeneet nämä asiat jollakin tasolla. Kaikki on suurin piirtein ok, mutta jokin mättää! Linda kaipasi elämäänsä jännitystä ja intohimoa. 

Onko kaiken ratkaisu kuitenkaan uskottomuudessa? Pitääkö heti hypätä jonkun toisen lakanoihin, kun ei ole enää kauhean kivaa? Eikö muuta ratkaisua todellakaan ole? Aina voi valita. Joko tyytyy siihen, mitä on tai menee pitsinnypläyskursseille tai aloittaa vapaaehtoistyön tms. Ihminen luulee, että joku toinen tekee hänet onnelliseksi. Mutta näinhän se ei todellakaan mene. Onni löytyy omasta sisimmästä.  Miksi riskeerata oma ja toisten elämä? Sitä tässä nyt ihmettelen ja mietin samalla, onko Coelho ammentanut itsensä jo tyhjiin. Alefin jälkeen hieman petyin tähän kirjaan, joka oli melko pinnallinen. Toisaalta hän on saanut lukuisia kansainvälisiäkin palkintoja ympäri maailmaa, joten eivät kai nuo kaikki tahot väärässäkään voi olla.

Seuraava postaukseni käsittelee novelleja, kirjakasassa odottavat mm. Saija Nissisen Sitomisen taito (v. 2012) ja v. 2014 Nobel-palkittu Patrick Modianon Villa Triste (1977).

Pakko vielä mainostaa: Lahden kaupunginkirjastosa on jatkuva kirjojen poistomyynti, josta ostin viikko sitten kaksi kirjaa 1€/kpl, toinen oli McEvanin Sovitus ja toinen Donna Leonin Oman käden oikeus. Nämä otan sitten Laihian mökille mukaan, kunhan sinne saakka ehdin.