Syrjähyppy, aviorikos vai uskottomuus?
Paulo
Coelho: Adultery (alkuteos Adultério, suom. v. 2014, Bazar, nimellä
Uskottomuus)
Muistan, miten haltioitunut
olin aikoinaan, kun löysin Coelhon kirjat. Alkemisti
kolahti todella ja sai sisimpäni liikkumaan aivan eri sfääreissä kuin
aikaisemmin. Kirja oli tiiviistä tarinankerronnasta huolimatta maaginen
elämäntaito-opas. Kauppalehti valitsi Alkemistin Vaihtoehto-bisness – kirjakseen
v. 2002, eikä varmasti syyttä. Jonkun muunkin maallinen vaellus saattoi saada
uudenlaisia nyansseja. ”Kuuntele sydäntäsi, ymmärrä mistä tulet ja mihin olet
menossa. Seuraa unelmiasi!”. Tähän ei kai ole mitään lisättävää.
Coelho on syntynyt v. 1947
Brasiliassa, äidinkieli on portugali. Hän alkoi tahkota rahaa näillä
kirjoillaan vasta, kun oli kokenut elämässään kasan vaikeuksia; hän oli
kapinoitsija, joka suljettiin useasti mielisairaalaan, käytti huumeita,
sulkeutui kuoreensa, oli outo kummajainen. Alussa hän sanoitti menestyksellä
lauluja, sekaantui mustaan magiaan ja mitä kaikkea. Eli ei mikään eilisen teeren
poika.
Olin takavuosina töissä
opettajankoulutuksessa, pedagogisia opintoja jo kauankin opettajina
toimineille. Ahdistavinta monille oli oman elämänkaarijanan hahmottelu. Näit
eletyn elämäsi janan muodossa: syntymä, nuoruus, opiskelu, vanhemmuus,
työelämä. Tuijotat janaa ja ajattelet, että olenhan minä saanut aikaan vaikka
mitä. Ja sitten tulee kysymyksiä: Olisitko halunnut jotakin enemmän? Tai olisitko
halunnut jotakin muuta? Olisitko tehnyt jotakin toisin? Unelmat ja haaveet
olivat hautautuneet monen kohdalla kiireen ja arjen jalkoihin. Tai ehkä ei
haluttu tinkiä turvatusta toimeentulosta. Jotkut olivat tehneet elämässään niitä
ratkaisuja, joita vanhemmat odottivat tai edellyttivät.
Coelhon mukaan olisi välillä
hyvä tanssia ”rytminvastaisesti”. Mutta kukaan ei halua tehdä tietoisesti
väärin, olemme tottuneet tekemään asiat ”niin kuin ne kuuluu tehdä”. Omassa
elämässäni tukahdutin luovuuteni, koska takaraivoon oli jäänyt jonkinlainen
muistikuva luovissa ammateissa toimivista henkilöistä tai oikeastaan
suhtautumisesta heihin; näyttelijät, taidemaalarit, kirjailijat, muusikot ja
jopa toimittajat laitettiin (ainakin siellä, mistä minä olen kotoisin) samaan
nippuun – taivaanrannanmaalareita, hamppareita, oikeaa työtä vieroksuvia
komeljanttareita jne. Ja kun sisäinen luovuuden patoni avautui, se oli kuin
vuolas virta olisi vienyt minut mukanaan uusiin seikkailuihin. Maailmaani tuli
lisää värejä.
Eli nyt tuohon Uskottomuus-kirjaan ja siihen, oliko
kysymyksessä aviorikos vai syrjähyppy. Joka tapauksessa perheenäiti Linda teki
huorin, niin kuin Raamatussa sanotaan, etsiessään sisältöä elämälleen, joka oli
mielestäni aivan mallikasta ja turvallista elämää.
Lindalla on hyvä koulutus
(toimittaja), aviomies, kaksi lasta, omakotitalo Sveitsissä ns.
Audi-vyöhykkeellä (onko Sveitsissä muitakin vyöhykkeitä?). Kaikki on siis
kohdallaan. Mutta Linda voi huonosti, hän ei osaa sanoa, mikä häntä vaivaa ja
hän alkaa etsiä parannusta olotilaansa ramppaamalla lääkärien ja psykiatrien
vastaanotoilla. Sattumalta hän törmää
nuoruudenrakkauteensa, josta tulee hänelle pakkomielle.
Kirja on myös kannanotto ja
analyysi sveitsiläiseen sisäänpäin kääntyneeseen elämänmenoon. Coelhon
kirjoissa peilataan tavalla tai toisella ja enemmän tai vähemmän yhteiskunnan
ilmiöitä ja tilaa. Teos ei ole missään mielessä eroottinen, seksillä ei mässäillä, paitsi kerran, ei mitenkään kaunis sessio.
Mielenterveysongelmia ja syitä käsitellään monelta eri kantilta. Mikä meitä
sitten kahlitsee? Mitä tehdä, jos elämä alkaa tylsistyttää ja siitä puuttuu
haasteita? Varmasti olemme kaikki kokeneet nämä asiat jollakin tasolla. Kaikki
on suurin piirtein ok, mutta jokin mättää! Linda kaipasi elämäänsä jännitystä
ja intohimoa.
Onko kaiken ratkaisu kuitenkaan uskottomuudessa? Pitääkö heti
hypätä jonkun toisen lakanoihin, kun ei ole enää kauhean kivaa? Eikö muuta
ratkaisua todellakaan ole? Aina voi valita. Joko tyytyy siihen, mitä on tai
menee pitsinnypläyskursseille tai aloittaa vapaaehtoistyön tms. Ihminen luulee,
että joku toinen tekee hänet onnelliseksi. Mutta näinhän se ei todellakaan
mene. Onni löytyy omasta sisimmästä.
Miksi riskeerata oma ja toisten elämä? Sitä tässä nyt ihmettelen ja
mietin samalla, onko Coelho ammentanut itsensä jo tyhjiin. Alefin jälkeen hieman petyin tähän kirjaan, joka oli melko
pinnallinen. Toisaalta hän on saanut lukuisia kansainvälisiäkin palkintoja
ympäri maailmaa, joten eivät kai nuo kaikki tahot väärässäkään voi olla.
Seuraava postaukseni
käsittelee novelleja, kirjakasassa odottavat mm. Saija Nissisen Sitomisen taito (v. 2012) ja v. 2014 Nobel-palkittu Patrick Modianon Villa Triste (1977).
Pakko vielä mainostaa: Lahden kaupunginkirjastosa on jatkuva kirjojen poistomyynti, josta ostin viikko sitten kaksi kirjaa 1€/kpl, toinen oli McEvanin Sovitus ja toinen Donna Leonin Oman käden oikeus. Nämä otan sitten Laihian mökille mukaan, kunhan sinne saakka ehdin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti