sunnuntai 19. elokuuta 2018

Essi Ihonen: Ainoa taivas


Essi Ihonen: Ainoa taivas (2018 WSOY)

Aino on perheen nuorimmainen ja ikävä kyllä hän on tytär. Tytär on esikoislestadiolaisen perheen kirous. Uskonlahko ja Ainon isä sanelee kaiken. Ainoa päämäärä on saada nämä lapsimorsiamet miehelään mahdollisimman varhaisesa vaiheessa. Keskenkasvuisina, ilman minkäänlaista elämänkokemusta heidän polkunsa on päätetty jossakin muualla, joidenkin muitten toimesta. Lapsimorsiamet ovat kaikki järjestään raskaina heti kun pappi on aamenensa sanonut. Ja seuraavana vuonna ja sitä seuraavana. Huivit päässä ja hiukset siveästi leteillä he vaeltavat seuroista seuroihin. 

Ainon perheessä isän sana on laki, alistettu äiti vaikenee, koska hänellä ei ole perheessä minkäänlaista sananvaltaa. Isä lukee Kirjaa ja Jumala on läsnä joka ikisessä perheen toiminnossa. Aino alkaa kyseenalaistaa näitä ”oppeja” ja irtautuu vähitellen omaksi, omilla aivoillaan ajattelevaksi itsekseen. Jumala on lahkossa läsnä pelottavana ja rankaisevana. Kihlaus Armon kanssa ahdistaa. Sama elämä kaikilla, Aino ajattelee. Olemme tyttäriä, morsiamia ja vaimoja, lapsentekokoneita, koska ehkäisy on kielletty. Aino on päättänyt elää toisin, hän alkaa kyseenalaistaa koko uskonnon.

Todennäköisesti Ainon isä on luonnehäiriöinen, sairaalloinen narsisti, joka hallitsee perhettään esiintyen suurin piirtein Jumalan edustajana maanpäällä. Mutta yhteisö, olkoon seurakunta tai perhe, on epäkypsä ja sairas, kun se antaa tilaa tällaisille sairaille yksilöille, enkä tarkoita nyt vain Ainon isää.

Kaisa Kurjelta ilmestyi viime vuonna runoteos Herätetty yö, jossa Kaisa avautui omasta lapsuudestaan lahkon uhrina. Se oli rankkaa luettavaa. Essi Ihosen kirja peilaa paremminkin elämää lahkossa nuorena. Olisi ollut mielenkiintoista tietää enemmän siitä, miten perhedynamiikka toimi, kun Aino ja sisko ja veli olivat ihan pieniä. Jokatapauksessa Aino teki ratkaisun, joka vaati ja vaatii ehkä elämänmittaisen taistelun. Teinkö oikein vai väärin? Mutta meillä kaikilla on oikeus omaan elämään ja omiin ratkaisuihimme. Ja on suorastaan velvollisuus kyseenalaistaa se, mitä meille ylhäältä tuputetaan. Ja ellei muu auta, olla valmiita luopumaan siitä yhteisöstä, joka tavalla tai toisella kuitenkin on ollut tärkeä ja läheinen. Sillat joutuu ehkä polttamaan, mutta niin sen ei välttämättä tarvitse olla.
Elämme sikäli mielenkiintoisia aikoja, että kaikki nämä rankat ja herkät aiheet, joista viime vuosina on kirjoitettu, auttavat muita vastaavassa tilanteessa olevia. Toivottavasti.

                      ”Askel vapauteen on samaan aikaan kaikkein houkuttavin ja pelottavin.”

Karismaattisia hengenmiehiä (tai – naisia) on aina ollut, niin kauan kuin seuraajia ja ihailijoita riittää. Ja aina tulee olemaan ihmisiä, jotka luottavat heihin sokeasti. Aino alkoi kyseenalaistaa tätä kaikkea ja teki ratkaisun, johon moni ei pysty, hän alkoi elää omaa ja omanlaistansa elämää ilman pelkoa Jumalan rankaisusta.

Tykkäsin kirjasta, sujuvaa tekstiä, paljon dialogeja. Tietty suppeus alkoi jossakin kohdin hieman ahdistaa. Odotin jotakin hieman raflaavampaa ratkaisua, totaalista irtiottoa. Seurakunta, perhe, siinä oli kaikki. Uskon ja toivon, että Aino laajentaa reviiriään, tutustuu muihin kulttuureihin, ehkä matkustaa toisiin maihin, opiskelee ja nauttii elämästä kunhan ensin toipuu kaikesta vanhasta ja päästää uudet tuulet puhaltamaan. Kaikkea hyvää hänelle! Tosin tiedän muutaman, jotka ikeen alta päästyään valitsevat toisen ikeen. On helpompi elää sellaista elämää, johon on tottunut ja jossa tapa toimia on entuudestaan tuttu. Toivottavasti Ainolle ei käy niin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti